Phu Quoc

Taas taalla. Phu Quoc kun on niinkin rauhallinen saari etta lahin internetti loytyy noin kymmenen polyisan ja makisen kilometrin paasta kampilta. Kamppa on nimeltaan Thang Loi, tjsp, ja hintaa omalla vessalla varustetulle bungalowille kertyy 14 taalaa/yo. Hintataso noin keskimaarin on saarella hieman korkeampi kuin mantereella, kaljaa ei ole viela loytynyt alle 50 sentin hintaan ja nuudelisoppakin maksaa ainakin sen 75 senttia. Elama on...

On oikeasti aivan mahtavaa kun tanne ei viela ole tuotu turisteja. Mahtavaa ja todella erittain yllattavaa - tallainen saari Thaimaan rannikolla olisi ammuttu tayteen itseaan karistavia finnmatkalaisia; lukemattomia ja taas lukemattomia kilometreja vitivalkoista hiekkaa palmupuiden katveessa on ilman yhtaan muuta ihmista, ja paikalliset viela jaksavat huudella Laos-tyylisesti tervehdyksiaan kun valkoihoinen paristaa ohi mopollaan. Eilinen ja tama paiva onkin vietetty saaren lukemattomiin rantoihin ja lahes asumattomaan sisamaahan tutustuen. Mopedit ovat ainoat joillekin teille (ja silloille) sopiva kulkuneuvo, onneksi vuokra on kaikki 6e paivassa ja bensaa kuluu ehka parilla juurolla, jos jannaisi liikaa ajamista ei paljon pystyisi saaresta nakemaan. Ja nakemisen arvoisia paikkoja on paljon: jo mainittujen rantojen lisaksi sisamaan viidakoissa luikertelee kapeita polkuja, pienissa kylissa on hauska seurailla elamaa (ja arvuutella vietnaminkieliselta ruokalistalta jotain syomakelpoista...), ja kalastajilla on omat meininkinsa ympari saarta.

Niin. Saarella on vietetty jo lahes viikko, ja toki mopoilun lisaksi muutakin tekemistakin on loytynyt. Maanantaina snorklausreissu oli (minulle) ennalta-arvattavan makea, Tommi oli aikalailla yllattynyt siita mita kaikkea veden alla onkaan ja innoistui niin etta melkein otti perjantaille uuden sukeltelusetin :). Parina paivana on keskitytty enemman rauhalliseen hengailuun, ja parina iltana vahemman rauhalliseen hengailuun... Oma rantabungalowisettimme on ehka hieman liiankin rauhallisessa paikassa, paa poksahtaisi jos joutuisi koko viikon siella levyttamaan ja vain lukemaan kirjaa. Ja kuuntelemaan saksaa. Kuuntelemaan paljon saksaa. Eilen paikalle saatiin yksi ranskalainen pariskunta, sita ennen olimme Tommin kanssa ainoat ei-teutoonit. Luulen etta suurin saksalaisten maihinnousuun vaikuttava tekija on se etta resortin omistaa saksalainen pariskunta joten kaitpa heilla on mainoskanavat kotimaassaan kunnossa, muualla saarella kun kuulee oikein iloisen sekamelskan kielia kun sattuu johonkin lansimaalaiseen tormaamaan (ja kuten sanottua, paakaupunkia ja paakaupungin puoleista nurkkaa long beachista lukuunottamatta kalpeanaamoja ei juurikaan loydy). Jos olisin uudelleen tanne joskus tulossa niin varmaan majoittuisin johonkin lahemmas noita lankkarialueita.

Summattuna. Mahtava paikka. Kannattaa tulla ennenkuin on liian myohaista, kaikki kehitys kun ei ole hyvasta.

Goooooood moooorning Vietnam!

Siirtyma Kamputseasta Vietnamiin oli todella kivuton. Phnom Penhissa hyppasimme bussiin ($10), bussi vei rajalle, rajan ylitys nopsaan (passit kerattiin jo bussissa -> leimaus tapahtui kerralla kaikille), leimaus sisalle vietnamiin ja sama bussi toi Saigonin, tai Ho Chi Minh City - ihan kuinka vaan, keskustaan. Majapaikka loytyi rauhalliselta pikkukujalta (oikeasti pikkukuja, saan helposti kammenet kummankin puolen kerrostalojen seinaan samanaikaisesti) oikein asialliselta alueelta, eika hintakaan, $12, ollut hirvea kun ottaa huomioon sen mita taalla huoneet voivat maksaa. Toki kustannuksia nukkumisesta syntyy yli tuplaten sen mita kertaakaan aikaisemmin retken aikana, mutta kolmas kerros, iso ja siisti huone, oma parveke, ja hyva sijainti ovat plussapuolia. Ja tosiaankin Saigonista olisikin hankalaa loytaa sita omaa huonetta neljalla eurolla kun jo yhteismajoituksen sankypaikkakin on halvimmillaan 3, ja laadukkaammassa hostellissa vitosen.

Saigon on todella mukavan oloinen kaupunki. Keskustassa on yleensa niin leveat jalkakaytavat etta niille mahtuu ihmisiakin pysakoityjen mopojen lisaksi, ihmiset ovat olleet useasti aidon ystavallisia, ja nuudelisoppa seka kalja on halpaa (0,8e, ja 0,8e/0,5l). Toki taallakin kysellaan haluanko ostaa mopokyytia tai nenaliinoja, mutta jollain tavalla silti paikka on viihtyisamman oloinen kuin phnom penh - joka ei ollut todellakaan ollut paha sekaan. Paikallinen liikenne vaatii "hieman" sopeutumista - kadun ylittaminen onnistuu hyvin kun menee tasaista vauhtia lyhyilla askelilla, ei todellakaan kiihdyta tai pysahdy, ja pitaa mielessaan sen etta mopot vaistavat mutta autot eivat. Kuumottaa kylla aivan sikana, ja epailen ettei ole ihan taysin turvallistakaan, mutta jos haluaa kadun yli niin on oikeastaan ainut tapa.

Parissa paivassa on taas ehtinyt tutustumaan kivasti lahialueisiin kavelemalla, ostamaan tuliaispaidan kummitytolle ja itselleen seka oppimaan maan historiaa. Silmalasitkin kavin tilaamassa aamupaivasta (niin Tiinakin), tai aurinkolasit vahvuuksilla jos ollaan ihan tarkkoja (20e).

Eilinen aloitettiin juurikin historian opinnoilla kun suuntasimme chu chi (tjsp.) tunnelialueelle. Tunnelit kaivoivat ahkerat Vietcongin sissit parinkymmenen vuoden aikana suojapaikaksi itselleen kun vaihtelevasti etela-vietnamin armeija, ranskalaiset, ja suurimmissa maarin sitten usalaiset hyokkivat maan pinnalla olleisiin tukikohtiin. Sinaansa sissit kayttivat todella epareilua taktiikkaa kun piiloutuivat paikallisten kyliin, ja pukeutuivat paikallisten vaatteisiin ja tekivat aivan mahdottomaksi erottaa sen ketka ovat vain hiljaisen hyvaksyntansa toiminnalle antavia maanviljelijoita ja ketka selkansa kaantavan pikaisesti ampuvia guerilloja... Ja koska taman matkan ostimme kylilta, emmeka menneet omatoimisesti niin saimme myos oppaan joka osoittautui todellakin oikeaksi mieheksi hommaan. Kyseessa kun oli aikanaan etela-vietnamin armeijan joukoissa taistellut, ja myohemmin usalaisten tulkkina toiminut vanhempi heppu joka osasi kertoa paljon muutakin kuin vain kirjoja lukeneet ja valtion virallisella propagandalla (tm) kasvatetut nuoremmat oppaat joita muilla ryhmilla nakyi.
Illalla tunneleiden jalkeen menimme kokeilemaan uutta toimintaa, ihmisbongausta. Viereinen puisto tuntui puuhaan hyvalta paikalta ja kaikkea siella sitten nakyikin - kavelijoita ja holkkaajia jotka tomeran nakoisesti kiersivat lyhyehkoa lenkkiaan, kasiaan ja jalkojaan heiluttavia jumppaajia kaikista ikaluokista - kovin vanhat vain heiluivat hieman hitaammin kuin nuoret, sulkista ja futista, erilaisia peleja, kaikenlaista kivaa elamaa. Ja pari aika hauskaa opiskelijaa jotka tulivat juttelemaan ja parantamaan englannintaitojaan. Tai vain toinen puhui, toinen hymyili hiljaisena ja sopotti valilla kysymyksia kaverinsa korvaan. Suhtauduimme aika varautuneesti kun juttu alkoi, mutta kun tunninkaan keskustelun jalkeen ei mitaan oltu yritetty kaupata niin alkoi olla kovin varmaa etta yliopisto-opiskelijat oikeasti vain halusivat reenata kielta. Tuli kuultua paljon tarinaa Vietnamin hyvista ja huonoista puolista, koulujarjestelmasta ja vaikka mista. Mielenkiintoista kuulla paikallisten nakokulmia erilaisiin asioihin.

ps. Tiinan blogissa on himppu tarkemmin kerrottuna Kamputsean seka (jossain vaiheessa sitten) Vietnamin lahihistoriaa, ei ehka naytolta luettuna niin kauhean mielenkiintoista, mutta auttaa kummasti ymmartamaan aluetta

Phnom Penh pt. 2

Pnohm Penh on siis taaksejaanytta elamaa. Vimppana paivana siella kavimme viela tutustumassa lisaa maan veriseen historiaan Killing Fieldseilla jonka joukkohautoihin on kuopattuna aika maara Kamputsealaisia. Kovimman jarkytyksen ehka aiheutti puu jota vasten pikkulapset oli hakattu hengilta kun ei niihin viitsitty ammuksia tuhlata tai veitsia tylsyttaa. Vahemman miellyttavia mielikuvia...

Majapaikkanamme oli guesthouse jonka nimi oli mielikuvituksellisesti #9 - asunto ei ollut mitenkaan erikoinen, sellainen perus en-suite huone jossa pari sankya ja vessa+suihku yhdistelma (4e), mutta guesthousen terassialue oli todella viihtyisa. Jarven paalle tolpille rakennettu ravintola ja hengailualue, kaikenlaista viihdyketta yrteista biljardipoytaan ja mahtavan paljon vihreaa kasvillisuutta luomassa varjoja paivalla ja tunnelmaa illalla. Todella miellyttava ymparisto kun viela ottaa huomioon etta vaikka paikka oli joka ilta kaytannossa taynna ei tunnelma missaan vaiheessa ollut lainkaan ahdas vaan aina loytyi joku patja jolle peffansa asettaa iltaoluen ajaksi.

Onneksi kaupungilla tasapaino palautui kun paatimme kuninkaan palatsin riistohintaisen sisaanpaasyn (7e) sijasta menna katselemaan kaupungin keskustan yhta wattia. Wat Ounalom, eli kulmakarvatemppeli on saanut nimensa siita etta yhden buddhapatsaan sisaan on valettu itsensa buddhan kulmakarva.
Pyorimme temmpelialueella joka oli kovin hiljainen, munkit olivat keskipaivan kuumutta piilossa, ja vain pari hassua turistia oli ihailemassa koristeellisen temppelin rakennetta. Opaskirjassa oli mainittu etta kulmakarva asustaa temmpelin takana pienemmassa pyhatossa joten kiersimme temppelin ja loysimme lukitun oven joka kuitenkin melkein valittomasti avautui kun joku himpun vanhempi siviilivaatteisiin (ei munkin kaapuun) pukeutunut mies innokkaasti khmeeria hopottaen heilutti avaimiaan. Sisalla meidat komennettiin polvistumaan buddhan eteen ja elekielen ja sujuvasti puhumamme khmerin avustuksella selvisi etta siella patsaan sisallahan se kulmakarva asustaa. Sitten seta sytytti meille suitsukkeet jotka asiaankuuluvan hartaasti tokkasimme pystyyn buddhan eteen - taman tapahtuman jalkeen sitten paasimme osalliseksi jonkinlaista siunausta, oli oikeasti mielenkiintoinen ja virkistavan erilainen tapahtuma. Ukkeli aloitti messuamaan ja kastoi jonkinlaisen tikuista tehdyn vispilan tyylisen nipun pyhaan veteen, viskoi pisaroita paallemme, messusi ja viskoi viela muutamaan kertaan. Aikansa messuttuaan ja viskottuaan samalla vispilalla sitten nostettin kateen himppu vetta, ja talla vedella piti messuamisen avustamana pesta naama. Himppu lisaa messuamista ja happeninki oli ohitse, tosin viela lahes suoranaisesti kaskettiin valokuvaamaan buddhan patsasta ja meita sen edessa. Mukavan leppoisasti suhtautuvat uskontoonsa taalla, ja ilmeisesti ei buddhalaisuus aiheuta samanlaista tarvetta ristiretkiinkaan kuin kotoisampi variantti. Positiivista.

Phnom Penh

Viimeisena yona Kratiessa ulkona vaikutti outo saailmio - sade. Illalla salamoi ja jyrisi, mutta pisaroita alkoi tipahtelemaan taivaalta vasta yhdentoista jalkeen joten sateesta ei mitaan harmia ollut, olipahan vain virkistavaa vaihtelua kun yolampo taisi tipahtaa perati 22:een asteeseen kun vetta tuli kaatamalla :)

Sitten Phnom Penh.

Aika hauskaa olla vaihteeksi ihan oikeassa kaupungissa jossa eivat turistimassat viela suuresti nay katukuvassa. Vaikka taxileidi ja tuktuksir huudot jo kajahtelevatkin keskustassa.
Hintataso taalla on selkeasti korkeampi kuin Laosissa, elintarkeat tuotteet olut ja nuudelisoppa maksavat noin 1,5 kertaa sen mita naapurissa (siis nuudlarit 1,5e ja olut 80snt/tolkki), onneksi sentaan majapaikka on edukas ja oikein viihtyisan leppoisa.

Tanaan tuli aika tylya muistutusta taman maan verisesta lahihistoriasta. Kavimme punakhmeerien aikaisessa kuulustelukeskuksessa jossa oli erittain asiallisesti esilla hirmutekoja ja niiden seurauksia. Jarkyttavaa ajatella etta Pol Potin hallinnon, ja sita seuranneen sisallissodan aikana oli maan vaestosta kuollut lahes neljannes, tai etta vaeston pakkosiirrot kommuuneihin maaseudulle saivat aikaiseksi miljoonakaupungin vakiluvun kutistumisen 40 000:een. Ja kaiken huipuksi tama oli YK:n tunnustama hallitus yli kymmenen vuotta senkin jalkeen kun vietnamilaiset olivat vihdoin hermostuneet jatkuviin rajakahakoihin ja kavivat pyyhkaisemassa punakhmerit pois vallankahvasta (tosin viidakosta kasin pitkittivat sisallissotaa viela reilut 15 vuotta...)
Sotarikosoikeudenkaynnit saatiin kayntiin vasta viime vuonna ja tahan mennessa vain pari tuomiota on langetettu joten ei ihmekaan jos taalla ei ihan yhta paljon hymyilevia ihmisia nay kuin naapurissa sijaitsevassa Laosissa.

Kaikesta tasta huolimatta olen ollut kovin positiivisesti yllattynyt tasta kaupungista. Vaikkei keskustaa olekaan suunniteltu kaveltavaksi niin reippaasti olemme kavelleet ja paikkoja katselleet. Esimerkiksi eilisiltana oli hauskaa istuskella joen varressa ja katsella kun paikallinen nuoriso heitti rundia skoottereillaan ja mopoillaan ja tanaankin olemme tormanneet oikein mukaviin ja hymyileviin ihmisiin kun on elekielella kokeiltu ostaa kaikenlaista kynsilakasta jaateen kautta paivapeittoihin.
Onneksi viela ei ole mikaan kiire pois, viela paiva pari taalla ennenkuin hyppaa bussiin jonka nokka suuntaa kohti Vietnamia. Siina onkin sitten jalleen yksi riemunaihe kun koittaa rajalla selittaa virkailijalle etta ihan aikuisten oikeesti suomalainen ei tartte viisumia alle 15vrk:n visiitille vietnamiin. Tama tieto kun on aika uusi, ja parin huhun mukaan sita eivat viela laheskaan kaikki rajavirkailijat ole sisaistaneet, mutta eikohan taas pari taalaa oikeassa taskussa avanne portit meillekin.

Holiday in Cambodia

Talla kertaa tata matkablogia tarinoidaan Kratien kaupungista Kamputsean keskivaiheilta. Vielapa varsin ulkoilmamaisesta nettikahvilasta kun vieresta paristaa jatkuvalla syotolla jos minkalaista porinaa pitavaa mopoa ja skootteria.

Eilen siis lievan haikeuden saattelemana Laos jai taakse ja siirtyma Kamputseaan suoritettiin niin etta vain kolmelle rajavirkailijalle tarvitsi antaa pienta ekstraa jotta kaikki tarvittavat leimat sai passiin ja viisumiin. Viisumikin tuntuu kiusallisen paljon turistin rahastamiselta kun kuitenkin sen saa samasta paikasta kuin missa rajatarkistus suoritetaan ja "kasittelyssa" kestaa ehka kaikki viisi minuuttia.
Rajamuodollisuudet noin muuten olivat kohtuullisen kevyet. Bussi toi laosin puolelle rajalle, ulos, poistumisleimat laosin viisumiin, 100m kavely kamputsean raja-asemalle, visa on arrival hakemus ja maahansaapumiskortti tayttoon, maksu, leimoja, ja eikun puomin ali kamputseaan. Kuulemani kauhutarinat taman rajan haastavuudesta ainakin talla kertaa siis osoittautuivat vain huhupuheiksi.

Kamputsean puolella sitten alkoi taas saataminen. Meilla oli lippu kratieen, joten hyppasimme bussiin joka kuskin mukaan oli menossa kratieen. Siina vaiheessa sitten kun lippuja alettiin tarkistamaan niin sanottiin ettei se bussi sinne mene -> ulos ja vieressa nokottavaan pikkubussiin. Tahan valiin lienee hyva kertoa etta pikkubussi siis tarkoittaa toyota hiacea johon laitetaan 12 ihmista. Pikkubussilla Stung Trangiin jossa vaihto toiseen pikkubussiin, siellakin "lievaa"saatoa, matkasta jai mm. kaksi tyyppia jostain kumman syysta - totuus ei koskaan selvinnyt etta miksi, mutta kovasti he olisivat mukaan halunneet. Muutama tunti lisaa korottelya ja olimme kratiessa. Johon sitten pari tuntia myohemmin saapui se isokin bussi josta meidat oli heitetty ulos kun se ei kuulemma tule sinne... :-)
Matkustusmukavuutta lisasi viela turistiin tarttunut vatsatauti joka aiheutti aikamoista nieleskelyn tarvetta hoyotan hyppiessa ja pomppiessa paikallisilla teilla.

Tanaan vatsan myllerrys ja kuumeilu oli kuitenkin tyylikkaasti selatetty joten moto alle (moto=mopo ja kuski, kyyditettava istuu takana) ja suunnaksi kratien ainoat nahtavyydet.
Mekongissa elaa erittain harvinainen delfiinilaji jota arvellaan olevan jaljella enaa alle sata kappaletta, ja kuulemma kaikkein paras mahdollisuus bongata otuksia on kuivan kauden loppupuolella (check) parikymmenta kilometria Kratien pohjoispuolella olevan kosken alajuoksulla (motokuski ymmarsi sanan delfiini ->check). Ja ollakseen niinkin harvinainen laji niin oli sitten loppujen lopuksi yllattavan helposti loydettavissa. Kun paasimme veneella mekongille niin sielta taalta alkoi kuulua parskahdyksia kun delfiinit kavaisivat pinnalla hengittamassa, kunnon valokuvaa en saanut, mutta varmaan viisi yksiloa onnistuimme nakemaan.

Kratie itsessaan on aika pieni ja kohtuullisen tavanomainen alueen kaupunki, taalla visiitista ei jaa mitaan yksiloimisen arvoista, vaikka tunnelma onkin oikeastaan alyttoman mukava ja aidon tuntuinen. Majapaikkamme on aivan keskustorin vieressa ja aamulla siina alkavat tatit myyda kaikkea hedelmista vaatteiden kautta rautalankakieppeihin, auringin laskiessa tori hiljenee ja vaki siirtyy mekongin rantaan syomaan paivallista siella sijaitsevista kojutyyppisista ravintoloista ja juomaan angkor beeria (kamputsean vastine beer laolle, eilisen vatsataudin takia viela testaamatta mutta jos maku on lainkaan yhta hyva kuin laolla niin tullee tutuksi...). Parin tunnin paasta aurinko alkaa olla maillaan joten emmekohan mekin suuntaa yllamainittua yhdistelmaa kokeilemaan.

Ja viela muistutus tiinan matkablogista osoitteessa retkiraportti.vuodatus.net

4000 saarta

Muutama paiva erinomaisen leppoisaa oleilua takana. Ja ei voi sanoa kuin etta tama paikka on uskomaton. Elamanrytmi on kovin leppoisa, tapahtumat eivat ole mitenkaan rajahtavia ja hektisyys on kaukana.

Alue on uskomattoman... hmmm... sievaa, tai ehka nattia, tai vaikka kaunistakin. Auringon laskiessa mekongin taakse kun kalastajat puisilla pienilla kanooteillaan piirtyvat silhuetteina vetta vasten ja itse katselee nakya rantamokkinsa terassilla kylmaa beer laoa siemaillen on olo aika fantastinen. Olisin varmaan jaanyt tanne jumittamaan riisipeltojen reunalle vaikka miten pitkaksi aikaa, mutta puolentoista viikon paassa haamottava tiinan lento Saigonista Helsinkiin kannustaa kuitenkin siirtymaan eteenpain. Siispa ostimme huomiselle bussiliput Kamputseaan, monestakin lahteesta olin kuullut etta raja voi olla hieman haastava joten ostimme samantien lipun perille asti (Kratiehen). Eipahan ainakaan tarvitse miettia kuljetuksia vaan voi keskittya rajaviranomaisten lahjontaan :-)

Mita voisin taalla saarilla tekemisistamme kertoa. Olemme uineet, kelluskelleet mekongissa traktorin renkaissa, tapelleet virtaa vastaan kanootilla, makoilleet riippumatossa lukemassa kirjaa, pyorailleet katsomaan vesiputouksia, ja yleensa vain nauttineet olostamme. Paivisinkin kun on ollut niin kuuma etta juuri ja juuri jaksaa nostaa jaisen banaanipirtelon huulilleen ja silloinkin tulee oikeastaan hiki... En kylla valita, kun helsingissakin kuulemma on taas vaihteeksi oikea talvi ihan lumineen ja pakkasineen.

Nelja tuhatta saarta

Sabadii!
Mekongin veneretki Champasakiin oli erinomaisen hiano. Matkalla nakyi paljon paikallisten kalastusmeininkia, hienoja maisemia, kivan levea ja vaihtelevasti saarien pirstoma mighty Mekong ja palkattomana tyovoimana mukana ollut venekuskin n. 10-vuotias tytar lappomassa pohjalle kertyvaa vetta varsin vauhdikkaasti. Itse olisin kaynyt jossain vaiheessa kommentoimaan veneen laitalankkujen saumauksen puutteellisuudesta jos olisi pitanyt niista tihkuva vesi kasin poistaa, mutta tama pikkutytto oli selkeasti minua reippaampi... :-)

Champasakissa oli veneen saapumispaikka muuttunut (ilmeisesti venekuskin ja rantautumispaikkana toimineen gesthousen diilin seurauksena), mutta sehan ei meita haitannut. Eikun tien varteen ja tuktukkia metsastamaan. Ennenkuin ehti kissaa sanoa niin ohi paristikin tuktuk jonka kyydissa lankkaripoika huitoi ja huusi meille jotakin ja sai sitten kuskin pysahtymaan - kyseessa oli hollantilainen kaveri joka ei halunnut yksin maksaa paikallisen raunion nakemisesta 80 000k, vaan ajatteli etta mekin naytimme silta etta olisimme sinne menossa. No olimmehan me, mutta ensin piti etsia majapaikka ja saada jotain sapuskaa. Tama ei poikaa haitannut vaan etsimme majapaikan (40 000k) ja han tuli syomaan kanssamme. Ja sitten ei kun Wat Phuta katsomaan.
Kyseessahan on suurimmat khmerien kuningaskunnan rauniot kamputsean ulkopuolella ja paikka olikin varsin hieno - erikoisen vaikutuksen teki se etta naita paikallisia raunioita ei oltu yltioinnokkaasti restauroitu, vaan seinista tippuneet kivet nokottivat yha siina mihin olivat aikanaan pudonneet. Ja kun wat phu kaantyy suoraan vuoriluostariksi, niin oli paikkakin sangen komea, harmi etteivat kuvat koskaan tee naille paikoille oikeutta :-/

Epareippaana ratkaisuna Champasakista paatimme siirtya tanne neljan tuhannen saaren alueelle vippiminibussilla (60 000k, 2,5h), ja nyt on jo varattuna auringonlaskun puolelta rantabungalowi (30 000k) jonka terassin riippumatosta on varmasti makeeta katsella kun aurinko painuu mailleen mekongin ylla.
Tama paikka vaikuttaa sellaiselta etta mie viihtyisin taalla hengailemassa ja riippumatossa vaikka viikon-pari, mutta tiina hermostunee tekemisen puutteeseen viimeistaan muutaman paivan paasta. Saa nyt nahda millaiseen kompromissiin paadymme ja milloin matka jatkuu.

ps. saaennuste seuraavalle kolmelle paivalle: aurinkoa, ja 37, 38, ja 38 astetta lamminta - yon alin 24 tai 25...

pps. Tiinan matkablogia toisesta kynasta ja nakykulmasta (ja varmaan paremmin kirjoitettunakin....) voi seurata osoitteessa http://retkiraportti.vuodatus.net/

Pakse

Illalla Vientianesta poistuessamme tormasimme taas suomalaiseen, talla kertaa jyran alle jai Joonas jostain pain savoa. Joonas oli hieman huolissaan kaveristaan joka oli "vain hetkeksi" mennyt nettikahvilaan kaupungilla, missannut kuljetuksen etelaiselle bussiasemalle (10km), ja jonka kannykkaan ei juuri nyt saada yhteytta... Onneksi toinenkin savolainen saapui pysakille hyvissa ajoin 4 minuuttia ennen bussin lahtoa ja tilanne oli taas hallinnassa.

Yobussi toi "hyvin" levanneet pienet matkalaiset Paksen VIP-bussiasemalle kivasti jo seitsemalta aamulla. Koko paiva aikaa ihmetella taman uuden kaupungin menoa.
Aloitimme aamun tutulla rutiinilla jossa kavellaan rinkka selassa kaupungilla ja kaydaan guesthousien ovilla kysymassa onko tilaa, ja mita maksaa. Paksessa tuntui olevan tavallista nihkeammin tilaa joten aamutoimet kestivat himpun pidempaan ennenkuin loytyi budjettiin sopiva (50 000k, tai 4.5e per yo) guesthouse kivalla sijainnilla ja natilla paikalla joen rannassa. Taman jalkeen sitten ohjelmassa kavelya ja kaupungin temppeleiden, torien, ja joenvarren elaman ihmettelya ennenkuin lampotila nousi taas sietamattomaksi ja etsimme taman ilmastoidun nettikahvilan jossa jaahdytella hetkinen.
Tosin lampotiloihin ei ole tulossa helpotusta tulevinakaan paivina. Ennuste lupaa huomiselle paivan ylimmaksi 36, ylihuomiseksi 37, ja yon alimmat molempina oina 25 astetta. Ei pitaisi valittaa kun lammin ja auringonpaiste oikeasti on ihan kivaa, mutta vetta kuluu aivan kasittamattomia maaria.

Kavelyn aikana ostin sampylan joka ilmeisesti ei mahani mielesta ollut kovin hyva - seurauksena pienta myllerrysta ja puolentoista tunnin huili GH:ssa, ja sitten olinkin taas ihan taydessa iskussa. Koska lansimaalaisia ruokkivan paikan sampylat olivat ilmeisen pilallisia lounaaksi syotiin oikein hyvaa nuudelikeittoa paikasta jossa paikalliset duunarit nayttivat ruokkivan itseaan. Nuudeli on ainakin viela ollut yhta mielta kanssani ruuan sopivasta kayttaytymisesta etta taisin paasta saikahdyksella.

Huomenna matka jatkuu veneella mekongia pitkin kohti Champasakin uinuvaa pikkukaupunkia. Ja koska nykyinen uinuva pikkukaupunki oli, niina vuosina kun suomessa viela ihmeteltiin uutta raudaksi kutsuttua materiaalia, aikoinaan ison kuningaskunnan paakaupunki ja kaikin puolin kovin pyha paikka niin sielta pitaisi loytya paljon raunioita ja watteja ja muinaisuutta ihmeteltavaksi. Saas nahda.

Vientiane

Vang Vien jai taakse, jotenkin en jaksanut innostua siihen paikalliseen menoon jossa iso osa porukasta joko bilettaa rantabaareissa tai makaa ravintoloissa sohvalla ja tuijottaa frendeja kaljaa samalla sarpien. Jokainen taaplaa tietysti tyylillaan, mutta tama tyyli ei ollut ihan sita mita tulin indokiinasta hakemaan.

Eilen oli kuitenkin viela kokonainen paiva vang vienissa, ja kaytimme sen varsin tehokkaasti vaikka haaveilemani maanalainen jarvi jaikin loytymatta.
Aamusta vuokrasimme polkupyorat (10000k) ja painuimme kohti vuoria ja luolia. Ja aika makean luolan loysimmekin. Paikallinen poika tyrkytti opaspalvelujaan ja otimme poikkeuksellisesti tarjouksen vastaan ja se kannatti, itseltani olisi usko loppunut jos olisi yksin pitanyt ryomia (ei korkeus riittanyt edes konttaamiseen), luikerrella (kapeitakin paikkoja), ja punnertaa (n. 45 asteen kulmassa kulkeva halkeama) lapi luolan. Olisi varmasti tullut kaannyttya takaisin ja paljon jaanyt nakematta ja ihmettelematta.

Polkupyoraily on taalla aika hiostavaa puuhaa joten luolamiehistelyn jalkeen suunnaksi traktorinrengasvuokraamo josta kelluntavalineet mukaan ja kuljetus muutama kilometri ylavirtaan (55000k). Sitten oluttuopponen kouraan, tuubi alle ja eikun kelluen. Ehka reilut nelja tuntia tuli kelluttua, tai kuluihan sita aikaa rannoille pystytetyissa baareissakin jossa laulaoa tarjottiin ja kaljaa sai rahalla. Tein varsin komean hypynkin korkeasta tornista. Kadet trapetsille, polkaisu liikkeelle, lakipisteessa kavaisy varmaan kymmenisen metria joenpinnan ylapuolella, ja paluuheilautuksessa irrotus trapetsista ja ryminalla veteen. Tiina otti kuvankin, tosin vain linssinsuojuksen sisapinnasta - itse onnistuin kuvaustehtavassa paremmin...
Loppuillasta sitten ohjelmassa oli ruokaa, parit drinksut ja bierlaot riippumatossa rannalla ja tavaroitten pakkaaminen etta aamulla jaksoi reippaana 7.00 tanne vientianeen lahtevaan bussiin.

Vientianessa kavi mukavasti, linja-autoasemalta paasimme tuktukilla keskustaan ja aloimme etsia matkatoimistoa joka myisi meille liput pakseen menevaan yobussiin (se on turistivaline, paikalliset matkustavat vain paivisin 16h, yobussi menee 10h... talla kertaa olin kovin valmis joustamaan preferenssistani valtion virallisiin busseihin.). Toimisto loytyikin, ja samoin kalliit (220000k) liput. Toimistosta loytyi myos suomalainen harri joka on toista kertaa laosissa ja tarjoutui nayttamaan meille paikkoja, nice. Harri myos asusti guesthousessa ihan matkatoimiston vieressa ja saimme jatettya rinkat ja reput harrin huoneeseen sailytykseen, very nice. Pari hyvaa vihjettakin saatiin Laosissa matkustamisesta ja nyt alkaa hieman haaveissa siintaa pikkuveneella siirtyminen Paksesta eteenpain.

Tanaan on sitten tallailtu Vientianen keskustassa ja ihmetelty paikallista elamanmenoa, "riemukaarta", paria wattia ja sen sellaista. Vahan pintaraapaisuksihan tama Vientiane jaa kun matka jatkuu jo tanaan illalla, mutta kiva etta jotain ehtii nakemaan. Torilta loysin lahes aidon longines-kellonkin, enaa en ole pelkan kannykan ruudun varassa aikaa arvaillessani, 2.5e kello tayttaa tarkoituksensa jos pitaa edes kohtuullista aikaa loman loppuun asti... Viela auringonlaskun ja bussin lahtoajan valissa on tarkoituksena kayda istahtamassa mekongin rannassa ja syoda paivallinen (10 - 25 000k, turistihinnat mutta kivat maisemat).

Vang Vien

Tama paikka on kylla kuin suoraan jostain toisesta ulottuvuudesta. Kyla on omalaatuinen yhdistelma khao san roadia ja ibizaa, mutta onneksi maisemat ja muut nahtavyydet korvaavat kevyesti keskustan puutteet.

Ehka jos aloitan kuitenkin alusta.

Lennoista ei jaanyt paljon jalkipolville kerrottavaa, aika tapahtumatonta paikasta toiseen siirtymista muinaisella 747:lla. Bangkokissa sitten tapasin tiinan jakoimme ensimmaisen ison pettymyksen - muistamani hieno ruokatori joen rannalla oli kadonnut ja tilalla oli valtaisa rakennustyomaa. Onneksi loytyi sentaan yksi pad thaita myyva koju josta sai vahan apetta ennen siirtymaa rautatieasemalle ja yojunaan.

Yojuna oli paikalliseen tyyliin muutaman tunnin myohassa puksuttaessaan Nong Khain asemalle, konnari oli hauskan nakoinen kun huonon englannin ja elekielen sekoituksella selitti miten yon aikaan oli yritetty ylos vuoren sivua, valuttu takaisin, ja toistettu tama ohjelmanumero muutamaan kertaa. Mutta ehjana perilla ja eikos se ollut tarkeinta.

Nong Kaista siirtyminen vientianeen oli yllattavan vaivatonta, juna-asemalta jumbolla rajalle (30b), leimaus ulos thaimaasta, bussilla laosin raja-asemalle (15B), visa on arrival(35D) ja immigration nopsaan, paikallisbussi talat saon dosikselle (5000k), ja sielta bussi vang vieniin (30000k). Kovasti kaikissa paikoissa meille tyrkytettiin minibusseja, takseja, vip-busseja ja vaikka mita kulkuneuvoja, mutta pidimme paamme ja tuimme valtiollisia firmoja.

Niin, ja nyt takaisin alkuun, tai siis Vang Vieniin. Tanaan vuokrattiin mopot joilla siirtyma n. 15km pohjoiseen sujui kivuttomasti ja mentiin katselemaan paikallisia kylia ja vuoria. Vuorilta loytyi myos upeita tippukiviluolia joita kaikkia onneksi Lonely Planet ei tuntenut joten useampikin sata metria tippukivien valissa taivaltamista onnistui ilman etta paikalla oli ketaan muuta. Ne varit ja muodot ovat jotain aika uskomatonta. Myoskin riisipelloilla tyoskentelevat paikallset ja taustalla nakyvat kalkkikivivuoret toivat hymyn naamalle, ei todellakaan paha.
Huomenna ohjelmassa pyoran vuokraus, ja vajaa kilometri kiven sisalta loytyvassa jarvesa uiminen, ja sen jalkeen vangvienin spesiaali, eli kaljakellunta jokea alas. Pitaisi olla kaikin puolin mukavaa puuhaa, mutta varmuudenhan saa vasta kun virnistellen astuu kylan rantaan...

Reissua pukkaa

Johan sitä edellisestä matkasta onkin kulunut kuukausitolkulla, lähemmäs vuosi ihan. Nyt onkin hyvä hetki kaivaa rinkka naftaliinista, täyttää se shortseilla ja sandaaleilla ja suunnata taas pois Helsingin loskasta ja pimeydestä. Avataan siis reissublogi ja kirjoitetaan milloin mistäkin.

Totuttuun tapaan tänne blogiin laitan vanhempien ja kavereiden rauhoittamiseksi ilmoituksia hengissäpysymisestäni ja niistä jännistä tai tylsistä paikoista joita tulee matkan aikana koettua. Jos osaan, jaksan, viitsin, tai ennätän niin saatan jotain kuviakin tyrkkiä näkysälle, mutta sen varaan ei kannata laskea. Myös osassa paikoista joihin on tarkoituksena mennä ei ole viitsitty rakentaa edes teitä, eli on täysin mahdollista ettei sinne ole kukaan rakentanut internettiäkään - pitkätkin tauot kirjoitusten välissä ovat mahdollisia.

Tällä kertaa matka suuntautuu Laosiin, Kamputseaan, ja Vietnamiin. Ensimmäinen oikea pysähdyspaikka on Vang Vien Laosissa, ja viimeisenä palvelee Phu Quocin saari Vietnamin edustalla. Siinä välissä on odotettavissa monta kilometriä busseissa ja veneissä, hymyileviä ihmisiä, huijaavia tuktuk-kuskeja, mahtavia maisemia ja upeita kokemuksia Mekongin varrelta. Reitti siis noudattelee pääpiirteittän Mekong-jokea välillä Vientiane-Saigon, vaikka välillä ohjelmassa onkin pistohyökkäyksiä pois joen rannalta vaikka kukkoloille tai viidakkoon. Rattanakirin provinssi kamputseassa tulee näin äkkiseltään mieleen. Ja matkan loppuun kuuluu luonnollisesti rantabungalowin riippumatto kilometrien pituisen aution valkoisen hiekkarannan reunalla.

Matkaan päätin lähteä jo jonkin aikaa sitten, alunperin pikkuveli ehdotteli junareissua Saigonista Hanoihin, sitten siinä välissä yhden kaverin piti hypätä reissuun - perui, mutta loppujen lopuksi facebook-statuspäivityksessä kehuttu halpa lento Bangkokkiin (KLM, 395e) tartutti mukaan Tiinan alkumatkalle mekongia ihmettelemään ja Singaporessa asustava Tommi oli kovin innokas osallistumaan riippumatossa makoiluun Phu Quocilla. Siis matkaseura on muuttunut pariinkin kertaan, samoin matkasuunnitelma, mutta eihän me tästä välitetä koska suunnitelmat varmasti muuttuvat vielä matkan aikanakin.

Vielä on säätöä jäljellä ennen reissuun lähtöä, mutta onneksi ei mahdottomia. Pikainen visiitti lääkärissä hakemassa parit reseptit, forexille rahaa vaihtamaan, ja sitten jotain pieniä hankintoja, pakkaamista, yms. Ja vahva luotto on myös rakennettava siihen että junaliput bangkokista vientianeen ovat oikeasti odottamassa rautatieasemalla, mutta toisaalta eipä tilanne ole katastrofi vaikkeivat olisikaan - Aina sitä jollain eteenpäin pääsee.

Lento tippuu siis bangkokkiin 16.2. puolen päivän jälkeen, ja siitä sitten matka jatkuu (jos jatkuu kts. yllä) yöjunalla Laosiin ja Vientianessa sitten hengähdän ja katson minne ja milloin sieltä eteenpäin. Seuraava päivitys samassa bat-blogissa, samassa bat-internetissä, mutta kuka tietää mihin maailman aikaan.