Taas taalla. Phu Quoc kun on niinkin rauhallinen saari etta lahin internetti loytyy noin kymmenen polyisan ja makisen kilometrin paasta kampilta. Kamppa on nimeltaan Thang Loi, tjsp, ja hintaa omalla vessalla varustetulle bungalowille kertyy 14 taalaa/yo. Hintataso noin keskimaarin on saarella hieman korkeampi kuin mantereella, kaljaa ei ole viela loytynyt alle 50 sentin hintaan ja nuudelisoppakin maksaa ainakin sen 75 senttia. Elama on...
On oikeasti aivan mahtavaa kun tanne ei viela ole tuotu turisteja. Mahtavaa ja todella erittain yllattavaa - tallainen saari Thaimaan rannikolla olisi ammuttu tayteen itseaan karistavia finnmatkalaisia; lukemattomia ja taas lukemattomia kilometreja vitivalkoista hiekkaa palmupuiden katveessa on ilman yhtaan muuta ihmista, ja paikalliset viela jaksavat huudella Laos-tyylisesti tervehdyksiaan kun valkoihoinen paristaa ohi mopollaan. Eilinen ja tama paiva onkin vietetty saaren lukemattomiin rantoihin ja lahes asumattomaan sisamaahan tutustuen. Mopedit ovat ainoat joillekin teille (ja silloille) sopiva kulkuneuvo, onneksi vuokra on kaikki 6e paivassa ja bensaa kuluu ehka parilla juurolla, jos jannaisi liikaa ajamista ei paljon pystyisi saaresta nakemaan. Ja nakemisen arvoisia paikkoja on paljon: jo mainittujen rantojen lisaksi sisamaan viidakoissa luikertelee kapeita polkuja, pienissa kylissa on hauska seurailla elamaa (ja arvuutella vietnaminkieliselta ruokalistalta jotain syomakelpoista...), ja kalastajilla on omat meininkinsa ympari saarta.
Niin. Saarella on vietetty jo lahes viikko, ja toki mopoilun lisaksi muutakin tekemistakin on loytynyt. Maanantaina snorklausreissu oli (minulle) ennalta-arvattavan makea, Tommi oli aikalailla yllattynyt siita mita kaikkea veden alla onkaan ja innoistui niin etta melkein otti perjantaille uuden sukeltelusetin :). Parina paivana on keskitytty enemman rauhalliseen hengailuun, ja parina iltana vahemman rauhalliseen hengailuun... Oma rantabungalowisettimme on ehka hieman liiankin rauhallisessa paikassa, paa poksahtaisi jos joutuisi koko viikon siella levyttamaan ja vain lukemaan kirjaa. Ja kuuntelemaan saksaa. Kuuntelemaan paljon saksaa. Eilen paikalle saatiin yksi ranskalainen pariskunta, sita ennen olimme Tommin kanssa ainoat ei-teutoonit. Luulen etta suurin saksalaisten maihinnousuun vaikuttava tekija on se etta resortin omistaa saksalainen pariskunta joten kaitpa heilla on mainoskanavat kotimaassaan kunnossa, muualla saarella kun kuulee oikein iloisen sekamelskan kielia kun sattuu johonkin lansimaalaiseen tormaamaan (ja kuten sanottua, paakaupunkia ja paakaupungin puoleista nurkkaa long beachista lukuunottamatta kalpeanaamoja ei juurikaan loydy). Jos olisin uudelleen tanne joskus tulossa niin varmaan majoittuisin johonkin lahemmas noita lankkarialueita.
Summattuna. Mahtava paikka. Kannattaa tulla ennenkuin on liian myohaista, kaikki kehitys kun ei ole hyvasta.
Wednesday, March 11, 2009
Thursday, March 5, 2009
Goooooood moooorning Vietnam!
Siirtyma Kamputseasta Vietnamiin oli todella kivuton. Phnom Penhissa hyppasimme bussiin ($10), bussi vei rajalle, rajan ylitys nopsaan (passit kerattiin jo bussissa -> leimaus tapahtui kerralla kaikille), leimaus sisalle vietnamiin ja sama bussi toi Saigonin, tai Ho Chi Minh City - ihan kuinka vaan, keskustaan. Majapaikka loytyi rauhalliselta pikkukujalta (oikeasti pikkukuja, saan helposti kammenet kummankin puolen kerrostalojen seinaan samanaikaisesti) oikein asialliselta alueelta, eika hintakaan, $12, ollut hirvea kun ottaa huomioon sen mita taalla huoneet voivat maksaa. Toki kustannuksia nukkumisesta syntyy yli tuplaten sen mita kertaakaan aikaisemmin retken aikana, mutta kolmas kerros, iso ja siisti huone, oma parveke, ja hyva sijainti ovat plussapuolia. Ja tosiaankin Saigonista olisikin hankalaa loytaa sita omaa huonetta neljalla eurolla kun jo yhteismajoituksen sankypaikkakin on halvimmillaan 3, ja laadukkaammassa hostellissa vitosen.
Saigon on todella mukavan oloinen kaupunki. Keskustassa on yleensa niin leveat jalkakaytavat etta niille mahtuu ihmisiakin pysakoityjen mopojen lisaksi, ihmiset ovat olleet useasti aidon ystavallisia, ja nuudelisoppa seka kalja on halpaa (0,8e, ja 0,8e/0,5l). Toki taallakin kysellaan haluanko ostaa mopokyytia tai nenaliinoja, mutta jollain tavalla silti paikka on viihtyisamman oloinen kuin phnom penh - joka ei ollut todellakaan ollut paha sekaan. Paikallinen liikenne vaatii "hieman" sopeutumista - kadun ylittaminen onnistuu hyvin kun menee tasaista vauhtia lyhyilla askelilla, ei todellakaan kiihdyta tai pysahdy, ja pitaa mielessaan sen etta mopot vaistavat mutta autot eivat. Kuumottaa kylla aivan sikana, ja epailen ettei ole ihan taysin turvallistakaan, mutta jos haluaa kadun yli niin on oikeastaan ainut tapa.
Parissa paivassa on taas ehtinyt tutustumaan kivasti lahialueisiin kavelemalla, ostamaan tuliaispaidan kummitytolle ja itselleen seka oppimaan maan historiaa. Silmalasitkin kavin tilaamassa aamupaivasta (niin Tiinakin), tai aurinkolasit vahvuuksilla jos ollaan ihan tarkkoja (20e).
Eilinen aloitettiin juurikin historian opinnoilla kun suuntasimme chu chi (tjsp.) tunnelialueelle. Tunnelit kaivoivat ahkerat Vietcongin sissit parinkymmenen vuoden aikana suojapaikaksi itselleen kun vaihtelevasti etela-vietnamin armeija, ranskalaiset, ja suurimmissa maarin sitten usalaiset hyokkivat maan pinnalla olleisiin tukikohtiin. Sinaansa sissit kayttivat todella epareilua taktiikkaa kun piiloutuivat paikallisten kyliin, ja pukeutuivat paikallisten vaatteisiin ja tekivat aivan mahdottomaksi erottaa sen ketka ovat vain hiljaisen hyvaksyntansa toiminnalle antavia maanviljelijoita ja ketka selkansa kaantavan pikaisesti ampuvia guerilloja... Ja koska taman matkan ostimme kylilta, emmeka menneet omatoimisesti niin saimme myos oppaan joka osoittautui todellakin oikeaksi mieheksi hommaan. Kyseessa kun oli aikanaan etela-vietnamin armeijan joukoissa taistellut, ja myohemmin usalaisten tulkkina toiminut vanhempi heppu joka osasi kertoa paljon muutakin kuin vain kirjoja lukeneet ja valtion virallisella propagandalla (tm) kasvatetut nuoremmat oppaat joita muilla ryhmilla nakyi.
Illalla tunneleiden jalkeen menimme kokeilemaan uutta toimintaa, ihmisbongausta. Viereinen puisto tuntui puuhaan hyvalta paikalta ja kaikkea siella sitten nakyikin - kavelijoita ja holkkaajia jotka tomeran nakoisesti kiersivat lyhyehkoa lenkkiaan, kasiaan ja jalkojaan heiluttavia jumppaajia kaikista ikaluokista - kovin vanhat vain heiluivat hieman hitaammin kuin nuoret, sulkista ja futista, erilaisia peleja, kaikenlaista kivaa elamaa. Ja pari aika hauskaa opiskelijaa jotka tulivat juttelemaan ja parantamaan englannintaitojaan. Tai vain toinen puhui, toinen hymyili hiljaisena ja sopotti valilla kysymyksia kaverinsa korvaan. Suhtauduimme aika varautuneesti kun juttu alkoi, mutta kun tunninkaan keskustelun jalkeen ei mitaan oltu yritetty kaupata niin alkoi olla kovin varmaa etta yliopisto-opiskelijat oikeasti vain halusivat reenata kielta. Tuli kuultua paljon tarinaa Vietnamin hyvista ja huonoista puolista, koulujarjestelmasta ja vaikka mista. Mielenkiintoista kuulla paikallisten nakokulmia erilaisiin asioihin.
ps. Tiinan blogissa on himppu tarkemmin kerrottuna Kamputsean seka (jossain vaiheessa sitten) Vietnamin lahihistoriaa, ei ehka naytolta luettuna niin kauhean mielenkiintoista, mutta auttaa kummasti ymmartamaan aluetta
Saigon on todella mukavan oloinen kaupunki. Keskustassa on yleensa niin leveat jalkakaytavat etta niille mahtuu ihmisiakin pysakoityjen mopojen lisaksi, ihmiset ovat olleet useasti aidon ystavallisia, ja nuudelisoppa seka kalja on halpaa (0,8e, ja 0,8e/0,5l). Toki taallakin kysellaan haluanko ostaa mopokyytia tai nenaliinoja, mutta jollain tavalla silti paikka on viihtyisamman oloinen kuin phnom penh - joka ei ollut todellakaan ollut paha sekaan. Paikallinen liikenne vaatii "hieman" sopeutumista - kadun ylittaminen onnistuu hyvin kun menee tasaista vauhtia lyhyilla askelilla, ei todellakaan kiihdyta tai pysahdy, ja pitaa mielessaan sen etta mopot vaistavat mutta autot eivat. Kuumottaa kylla aivan sikana, ja epailen ettei ole ihan taysin turvallistakaan, mutta jos haluaa kadun yli niin on oikeastaan ainut tapa.
Parissa paivassa on taas ehtinyt tutustumaan kivasti lahialueisiin kavelemalla, ostamaan tuliaispaidan kummitytolle ja itselleen seka oppimaan maan historiaa. Silmalasitkin kavin tilaamassa aamupaivasta (niin Tiinakin), tai aurinkolasit vahvuuksilla jos ollaan ihan tarkkoja (20e).
Eilinen aloitettiin juurikin historian opinnoilla kun suuntasimme chu chi (tjsp.) tunnelialueelle. Tunnelit kaivoivat ahkerat Vietcongin sissit parinkymmenen vuoden aikana suojapaikaksi itselleen kun vaihtelevasti etela-vietnamin armeija, ranskalaiset, ja suurimmissa maarin sitten usalaiset hyokkivat maan pinnalla olleisiin tukikohtiin. Sinaansa sissit kayttivat todella epareilua taktiikkaa kun piiloutuivat paikallisten kyliin, ja pukeutuivat paikallisten vaatteisiin ja tekivat aivan mahdottomaksi erottaa sen ketka ovat vain hiljaisen hyvaksyntansa toiminnalle antavia maanviljelijoita ja ketka selkansa kaantavan pikaisesti ampuvia guerilloja... Ja koska taman matkan ostimme kylilta, emmeka menneet omatoimisesti niin saimme myos oppaan joka osoittautui todellakin oikeaksi mieheksi hommaan. Kyseessa kun oli aikanaan etela-vietnamin armeijan joukoissa taistellut, ja myohemmin usalaisten tulkkina toiminut vanhempi heppu joka osasi kertoa paljon muutakin kuin vain kirjoja lukeneet ja valtion virallisella propagandalla (tm) kasvatetut nuoremmat oppaat joita muilla ryhmilla nakyi.
Illalla tunneleiden jalkeen menimme kokeilemaan uutta toimintaa, ihmisbongausta. Viereinen puisto tuntui puuhaan hyvalta paikalta ja kaikkea siella sitten nakyikin - kavelijoita ja holkkaajia jotka tomeran nakoisesti kiersivat lyhyehkoa lenkkiaan, kasiaan ja jalkojaan heiluttavia jumppaajia kaikista ikaluokista - kovin vanhat vain heiluivat hieman hitaammin kuin nuoret, sulkista ja futista, erilaisia peleja, kaikenlaista kivaa elamaa. Ja pari aika hauskaa opiskelijaa jotka tulivat juttelemaan ja parantamaan englannintaitojaan. Tai vain toinen puhui, toinen hymyili hiljaisena ja sopotti valilla kysymyksia kaverinsa korvaan. Suhtauduimme aika varautuneesti kun juttu alkoi, mutta kun tunninkaan keskustelun jalkeen ei mitaan oltu yritetty kaupata niin alkoi olla kovin varmaa etta yliopisto-opiskelijat oikeasti vain halusivat reenata kielta. Tuli kuultua paljon tarinaa Vietnamin hyvista ja huonoista puolista, koulujarjestelmasta ja vaikka mista. Mielenkiintoista kuulla paikallisten nakokulmia erilaisiin asioihin.
ps. Tiinan blogissa on himppu tarkemmin kerrottuna Kamputsean seka (jossain vaiheessa sitten) Vietnamin lahihistoriaa, ei ehka naytolta luettuna niin kauhean mielenkiintoista, mutta auttaa kummasti ymmartamaan aluetta
Wednesday, March 4, 2009
Phnom Penh pt. 2
Pnohm Penh on siis taaksejaanytta elamaa. Vimppana paivana siella kavimme viela tutustumassa lisaa maan veriseen historiaan Killing Fieldseilla jonka joukkohautoihin on kuopattuna aika maara Kamputsealaisia. Kovimman jarkytyksen ehka aiheutti puu jota vasten pikkulapset oli hakattu hengilta kun ei niihin viitsitty ammuksia tuhlata tai veitsia tylsyttaa. Vahemman miellyttavia mielikuvia...
Majapaikkanamme oli guesthouse jonka nimi oli mielikuvituksellisesti #9 - asunto ei ollut mitenkaan erikoinen, sellainen perus en-suite huone jossa pari sankya ja vessa+suihku yhdistelma (4e), mutta guesthousen terassialue oli todella viihtyisa. Jarven paalle tolpille rakennettu ravintola ja hengailualue, kaikenlaista viihdyketta yrteista biljardipoytaan ja mahtavan paljon vihreaa kasvillisuutta luomassa varjoja paivalla ja tunnelmaa illalla. Todella miellyttava ymparisto kun viela ottaa huomioon etta vaikka paikka oli joka ilta kaytannossa taynna ei tunnelma missaan vaiheessa ollut lainkaan ahdas vaan aina loytyi joku patja jolle peffansa asettaa iltaoluen ajaksi.
Onneksi kaupungilla tasapaino palautui kun paatimme kuninkaan palatsin riistohintaisen sisaanpaasyn (7e) sijasta menna katselemaan kaupungin keskustan yhta wattia. Wat Ounalom, eli kulmakarvatemppeli on saanut nimensa siita etta yhden buddhapatsaan sisaan on valettu itsensa buddhan kulmakarva.
Pyorimme temmpelialueella joka oli kovin hiljainen, munkit olivat keskipaivan kuumutta piilossa, ja vain pari hassua turistia oli ihailemassa koristeellisen temppelin rakennetta. Opaskirjassa oli mainittu etta kulmakarva asustaa temmpelin takana pienemmassa pyhatossa joten kiersimme temppelin ja loysimme lukitun oven joka kuitenkin melkein valittomasti avautui kun joku himpun vanhempi siviilivaatteisiin (ei munkin kaapuun) pukeutunut mies innokkaasti khmeeria hopottaen heilutti avaimiaan. Sisalla meidat komennettiin polvistumaan buddhan eteen ja elekielen ja sujuvasti puhumamme khmerin avustuksella selvisi etta siella patsaan sisallahan se kulmakarva asustaa. Sitten seta sytytti meille suitsukkeet jotka asiaankuuluvan hartaasti tokkasimme pystyyn buddhan eteen - taman tapahtuman jalkeen sitten paasimme osalliseksi jonkinlaista siunausta, oli oikeasti mielenkiintoinen ja virkistavan erilainen tapahtuma. Ukkeli aloitti messuamaan ja kastoi jonkinlaisen tikuista tehdyn vispilan tyylisen nipun pyhaan veteen, viskoi pisaroita paallemme, messusi ja viskoi viela muutamaan kertaan. Aikansa messuttuaan ja viskottuaan samalla vispilalla sitten nostettin kateen himppu vetta, ja talla vedella piti messuamisen avustamana pesta naama. Himppu lisaa messuamista ja happeninki oli ohitse, tosin viela lahes suoranaisesti kaskettiin valokuvaamaan buddhan patsasta ja meita sen edessa. Mukavan leppoisasti suhtautuvat uskontoonsa taalla, ja ilmeisesti ei buddhalaisuus aiheuta samanlaista tarvetta ristiretkiinkaan kuin kotoisampi variantti. Positiivista.
Majapaikkanamme oli guesthouse jonka nimi oli mielikuvituksellisesti #9 - asunto ei ollut mitenkaan erikoinen, sellainen perus en-suite huone jossa pari sankya ja vessa+suihku yhdistelma (4e), mutta guesthousen terassialue oli todella viihtyisa. Jarven paalle tolpille rakennettu ravintola ja hengailualue, kaikenlaista viihdyketta yrteista biljardipoytaan ja mahtavan paljon vihreaa kasvillisuutta luomassa varjoja paivalla ja tunnelmaa illalla. Todella miellyttava ymparisto kun viela ottaa huomioon etta vaikka paikka oli joka ilta kaytannossa taynna ei tunnelma missaan vaiheessa ollut lainkaan ahdas vaan aina loytyi joku patja jolle peffansa asettaa iltaoluen ajaksi.
Onneksi kaupungilla tasapaino palautui kun paatimme kuninkaan palatsin riistohintaisen sisaanpaasyn (7e) sijasta menna katselemaan kaupungin keskustan yhta wattia. Wat Ounalom, eli kulmakarvatemppeli on saanut nimensa siita etta yhden buddhapatsaan sisaan on valettu itsensa buddhan kulmakarva.
Pyorimme temmpelialueella joka oli kovin hiljainen, munkit olivat keskipaivan kuumutta piilossa, ja vain pari hassua turistia oli ihailemassa koristeellisen temppelin rakennetta. Opaskirjassa oli mainittu etta kulmakarva asustaa temmpelin takana pienemmassa pyhatossa joten kiersimme temppelin ja loysimme lukitun oven joka kuitenkin melkein valittomasti avautui kun joku himpun vanhempi siviilivaatteisiin (ei munkin kaapuun) pukeutunut mies innokkaasti khmeeria hopottaen heilutti avaimiaan. Sisalla meidat komennettiin polvistumaan buddhan eteen ja elekielen ja sujuvasti puhumamme khmerin avustuksella selvisi etta siella patsaan sisallahan se kulmakarva asustaa. Sitten seta sytytti meille suitsukkeet jotka asiaankuuluvan hartaasti tokkasimme pystyyn buddhan eteen - taman tapahtuman jalkeen sitten paasimme osalliseksi jonkinlaista siunausta, oli oikeasti mielenkiintoinen ja virkistavan erilainen tapahtuma. Ukkeli aloitti messuamaan ja kastoi jonkinlaisen tikuista tehdyn vispilan tyylisen nipun pyhaan veteen, viskoi pisaroita paallemme, messusi ja viskoi viela muutamaan kertaan. Aikansa messuttuaan ja viskottuaan samalla vispilalla sitten nostettin kateen himppu vetta, ja talla vedella piti messuamisen avustamana pesta naama. Himppu lisaa messuamista ja happeninki oli ohitse, tosin viela lahes suoranaisesti kaskettiin valokuvaamaan buddhan patsasta ja meita sen edessa. Mukavan leppoisasti suhtautuvat uskontoonsa taalla, ja ilmeisesti ei buddhalaisuus aiheuta samanlaista tarvetta ristiretkiinkaan kuin kotoisampi variantti. Positiivista.
Sunday, March 1, 2009
Phnom Penh
Viimeisena yona Kratiessa ulkona vaikutti outo saailmio - sade. Illalla salamoi ja jyrisi, mutta pisaroita alkoi tipahtelemaan taivaalta vasta yhdentoista jalkeen joten sateesta ei mitaan harmia ollut, olipahan vain virkistavaa vaihtelua kun yolampo taisi tipahtaa perati 22:een asteeseen kun vetta tuli kaatamalla :)
Sitten Phnom Penh.
Aika hauskaa olla vaihteeksi ihan oikeassa kaupungissa jossa eivat turistimassat viela suuresti nay katukuvassa. Vaikka taxileidi ja tuktuksir huudot jo kajahtelevatkin keskustassa.
Hintataso taalla on selkeasti korkeampi kuin Laosissa, elintarkeat tuotteet olut ja nuudelisoppa maksavat noin 1,5 kertaa sen mita naapurissa (siis nuudlarit 1,5e ja olut 80snt/tolkki), onneksi sentaan majapaikka on edukas ja oikein viihtyisan leppoisa.
Tanaan tuli aika tylya muistutusta taman maan verisesta lahihistoriasta. Kavimme punakhmeerien aikaisessa kuulustelukeskuksessa jossa oli erittain asiallisesti esilla hirmutekoja ja niiden seurauksia. Jarkyttavaa ajatella etta Pol Potin hallinnon, ja sita seuranneen sisallissodan aikana oli maan vaestosta kuollut lahes neljannes, tai etta vaeston pakkosiirrot kommuuneihin maaseudulle saivat aikaiseksi miljoonakaupungin vakiluvun kutistumisen 40 000:een. Ja kaiken huipuksi tama oli YK:n tunnustama hallitus yli kymmenen vuotta senkin jalkeen kun vietnamilaiset olivat vihdoin hermostuneet jatkuviin rajakahakoihin ja kavivat pyyhkaisemassa punakhmerit pois vallankahvasta (tosin viidakosta kasin pitkittivat sisallissotaa viela reilut 15 vuotta...)
Sotarikosoikeudenkaynnit saatiin kayntiin vasta viime vuonna ja tahan mennessa vain pari tuomiota on langetettu joten ei ihmekaan jos taalla ei ihan yhta paljon hymyilevia ihmisia nay kuin naapurissa sijaitsevassa Laosissa.
Kaikesta tasta huolimatta olen ollut kovin positiivisesti yllattynyt tasta kaupungista. Vaikkei keskustaa olekaan suunniteltu kaveltavaksi niin reippaasti olemme kavelleet ja paikkoja katselleet. Esimerkiksi eilisiltana oli hauskaa istuskella joen varressa ja katsella kun paikallinen nuoriso heitti rundia skoottereillaan ja mopoillaan ja tanaankin olemme tormanneet oikein mukaviin ja hymyileviin ihmisiin kun on elekielella kokeiltu ostaa kaikenlaista kynsilakasta jaateen kautta paivapeittoihin.
Onneksi viela ei ole mikaan kiire pois, viela paiva pari taalla ennenkuin hyppaa bussiin jonka nokka suuntaa kohti Vietnamia. Siina onkin sitten jalleen yksi riemunaihe kun koittaa rajalla selittaa virkailijalle etta ihan aikuisten oikeesti suomalainen ei tartte viisumia alle 15vrk:n visiitille vietnamiin. Tama tieto kun on aika uusi, ja parin huhun mukaan sita eivat viela laheskaan kaikki rajavirkailijat ole sisaistaneet, mutta eikohan taas pari taalaa oikeassa taskussa avanne portit meillekin.
Sitten Phnom Penh.
Aika hauskaa olla vaihteeksi ihan oikeassa kaupungissa jossa eivat turistimassat viela suuresti nay katukuvassa. Vaikka taxileidi ja tuktuksir huudot jo kajahtelevatkin keskustassa.
Hintataso taalla on selkeasti korkeampi kuin Laosissa, elintarkeat tuotteet olut ja nuudelisoppa maksavat noin 1,5 kertaa sen mita naapurissa (siis nuudlarit 1,5e ja olut 80snt/tolkki), onneksi sentaan majapaikka on edukas ja oikein viihtyisan leppoisa.
Tanaan tuli aika tylya muistutusta taman maan verisesta lahihistoriasta. Kavimme punakhmeerien aikaisessa kuulustelukeskuksessa jossa oli erittain asiallisesti esilla hirmutekoja ja niiden seurauksia. Jarkyttavaa ajatella etta Pol Potin hallinnon, ja sita seuranneen sisallissodan aikana oli maan vaestosta kuollut lahes neljannes, tai etta vaeston pakkosiirrot kommuuneihin maaseudulle saivat aikaiseksi miljoonakaupungin vakiluvun kutistumisen 40 000:een. Ja kaiken huipuksi tama oli YK:n tunnustama hallitus yli kymmenen vuotta senkin jalkeen kun vietnamilaiset olivat vihdoin hermostuneet jatkuviin rajakahakoihin ja kavivat pyyhkaisemassa punakhmerit pois vallankahvasta (tosin viidakosta kasin pitkittivat sisallissotaa viela reilut 15 vuotta...)
Sotarikosoikeudenkaynnit saatiin kayntiin vasta viime vuonna ja tahan mennessa vain pari tuomiota on langetettu joten ei ihmekaan jos taalla ei ihan yhta paljon hymyilevia ihmisia nay kuin naapurissa sijaitsevassa Laosissa.
Kaikesta tasta huolimatta olen ollut kovin positiivisesti yllattynyt tasta kaupungista. Vaikkei keskustaa olekaan suunniteltu kaveltavaksi niin reippaasti olemme kavelleet ja paikkoja katselleet. Esimerkiksi eilisiltana oli hauskaa istuskella joen varressa ja katsella kun paikallinen nuoriso heitti rundia skoottereillaan ja mopoillaan ja tanaankin olemme tormanneet oikein mukaviin ja hymyileviin ihmisiin kun on elekielella kokeiltu ostaa kaikenlaista kynsilakasta jaateen kautta paivapeittoihin.
Onneksi viela ei ole mikaan kiire pois, viela paiva pari taalla ennenkuin hyppaa bussiin jonka nokka suuntaa kohti Vietnamia. Siina onkin sitten jalleen yksi riemunaihe kun koittaa rajalla selittaa virkailijalle etta ihan aikuisten oikeesti suomalainen ei tartte viisumia alle 15vrk:n visiitille vietnamiin. Tama tieto kun on aika uusi, ja parin huhun mukaan sita eivat viela laheskaan kaikki rajavirkailijat ole sisaistaneet, mutta eikohan taas pari taalaa oikeassa taskussa avanne portit meillekin.
Subscribe to:
Posts (Atom)