Gili Trawangan 5.2.-

Gili tarkoittaa paikallisella murteella yksinkertaisesti pientä saarta, joten monen monituisia Gilejä löytyy Lombokin pääsaaren ympäriltä. Mutta kun useimmiten puhutaan Gileistä, tarkoituksena on viitata kolmen Gilin – Air, Meno, ja Trawangan – ryhmään Lombokin luoteiskulmassa.
Trawangan on saarista suosituin, ja joissain yhteyksissä käytetäänkin termiä ”party island”. Toki tällä saarella on useita baareja joista kolmessa suurimmassa kiertää ma-ke-pe rotaatiolla isompi biletapahtuma, ja muinakin päivinä tilaisuuksia juhlimiseen riittää, mutta loppujen lopuksi saari on pieni ja hiljainen. Ei ehkä vähiten sen vuoksi että kaikenlaiset motorisoidut kulkuneuvot ovat pannassa ja hevonen hirnahtelee huomattavasti harvemmin ja hiljemmin kuin melkein jatkuva virta mopoja ja autoja pörisee. Myöskään äänenpaineet edes suurimmissa pubeissa eivät nouse lähellekään esim. Kutan korviasärkevää tasoa ja keskusteleminen ilman ylimääräistä äänijänteiden hajottamista on mahdollista. Kaikin puolin aika optimaalinen määrä melua ja ihmisiä, ainakin näin hiljaisen kauden keskellä, voin helposti kuvitella että kesä- syyskuussa kun joka ikinen saaren punkka on täynnä ja ihmisiä nukkuu jopa rannalla saattaa tilanne olla erilainen.

Paikkana tämä on erittäin kaunis. Saaren ympäri kävelee ehkä hieman reilut kaksi tuntia, ja koko matkan ajan toisella puolella vilkkuu meri valkoisen hiekan takana. Ja riippuen sijainnista meren takana näkyy joko Lombokin tai Balin kukkuloiden profiili, tai viereisen Gilin hiekkaranta ja vihreä puusto sen takana.

Itsestäänselvän syyn saapua Gileille tarjoaa siis saarten luonto, lämpimät vedet, valkoiset hiekkarannat, ja miellyttävä iltaelämä. Toinen, ja omassa vaakakupissani selkeästi painavampi, syy on saarten uskomaton sukellustarjonta. Olin jo reilusti ennen reissua päättänyt että suoritan Open Water kurssin matkan aikana, ja mitä useamman ihmisen kanssa reissulla puhuin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin että Gilit ovat oikea paikka. Viidenkymmenen kilometrin säteellä Trawanganista on niin monta riuttaa ja hylkyä että on mahdollista suorittaa jopa Dive Master tasoinen opettajantutkinto ilman että tarvitsee vaadittujen sukelluskertojen puolesta käydä samassa paikassa kahdesti.
Siispä parin hengailupäivän aikana kiinnitin erityishuomiota eri sukelluskouluihin (joita riittää), ja tiistaina marssin Manta Diversiin ja sovin aloittavani keskiviikkoaamuna. Ensimmäinen päivä kurssista oli teoriaa, videoiden katselua, ja erilaisten vastuuvapautuslappujen täyttelyä, toisena päivänä vietin uima-altaassa lähemmäs kolme tuntia, kolmessa erässä toki, harjoitellen kaikkea vedenalaisista volteista ”ilma loppuu, jaetaan tankki”-tilanteisiin. Erityistä painoa asetettiin sille kuinka suusta tipahtanut hengityskapine (regu) löydetään ja hoidetaan takaisin hampaiden väliin, tuntui että seuraavana yönäkin kauhoin unissani oikealta kyljeltä letkua että saisin palikan takaisin suuhun... Kolmantena kurssipäivänä (tänään) päästiinkin itse asiaan, eli sukeltamaan. Tosin aamusta sain kuulla muuttuneesta suunnitelmasta, koska olin omalla kurssillani yksin niin toisesta, päivää myöhemmin aloittaneesta, ryhmästä olisi etua sukellustilanteissa. Siis alkuperäisen suunnitelman mukaisen kahden sukelluksen sijaan sukelsinkin vain kerran aamulla, ja huomenna sitten liityn toiseen ryhmään. Tällä tavalla sain yhden merkittävän edun, nimittäin ilmaisen ylimääräisen sukelluksen - $38 olisi kappalehinta, eli varsin hyödyllistä etten ole kiireinen ja maltan odottaa. Ja kun muut huomenna harjoittelevat niitä samoja asioita joita tänään jo treenasin niin saan hyvin kertausta perusteista, ja luultavasti minulle jää enemmän aikaa katsella ympärilleni ja ihmetellä pinnanalaista elämää. Ja perjantaibileistä mahdollisesti saatu pieni krapulantynkä ei ole aivan yhtä estävä tekijä kuin se olisi jos ekaa kertaa olisin avoimeen veteen hyppäämässä...

Suosituksia tähän mennessä Trawanganilta: Manta Divers on erinomainen ja henkilökunta siellä on huipputasoa, Midnight Star Cottagessa yöpyy näin hiljaisena aikana 80000r/yö ja omistaja Andre on mukava heppu, ja Rudy's Pub on paikka jossa baarimikot ovat mahtavia ja halvin löytämäni GT (11000r) asustaa

Sengigi 3.2.-5.2.

Lento Medanista Lombokiin onnistui pössäyttelevistä tulivuorista huolimatta varsin hyvin. Vain lentoliikenne Balille oli millään tavoin vaikuttunut, ja koska sinne ei ollut matka niin mitään ongelmia ei ollut. Lion Airin halpalentoyhtiö onnistui yllättämään positiivisesti ihka uusilla lentokoneilla, ja edes Jakartan vaihdossa ei tarvinnut itse matkatavaroitaan närkkiä. Hintakin oli varsin maltillisesti melko tasan 100e. Ainoan ongelman muodosti ulkomaalaisia luottokortteja syrjivä varausjärjestelmä joka vaati matkatoimiston käyttämistä.

Torstaina tuli ainakin riittävästi matkustamista, ensin viitisen tuntia bussissa Bukit Lawangista Medaniin, sitten reilut pari tuntia odottelua, reilut pari tuntia jakartaan, pari tuntia odottelua, ja taas reilut pari tuntia Mataramiin. Yhteensä lähes 15h matkustamista ja olinkin aika puhki kun vihdoin, vartin taksimatkan jälkeen, saavutin Senggigin, ja sammuin huoneeni sängylle.
Alunperin olin ajatellut jatkaa suoraan seuraavana päivänä Gileille, mutta pitkäksi venähtäneiden yöunten takia päätin kuitenkin viettää vielä toisen yön senggigissä. Kaiken kaikkiaan hyvin mitäänsanomaton turistirannanpätkä, kaikkine asiaankuuluvine rantabaareineen ja hotelleineen. Lauantaina aamusta hyppäsinkin mielelläni pikkubussiin joka suuntasi kohti Bangsalin satamaa josta matka jatkui perätuuppariveneellä Gili Trawanganiin.

Bukit Lawang 29.1.-

Lake Toballa tuli otettua ehka vahan turhankin rennosti ja jos sinne olisi pitemmaksi aikaa jaanyt niin keskikehon rakentuminen olisi ollut vankkaa. Siispa suunnaksi Bukit Lawang, kyla Gunung Leuserin 950000ha kansallispuiston kupeessa.

Koska paikallisliikenteen kaytto olisi vaatinut aika lailla saatamista, ja olisi tullut kaikki 2e halvemmaksi niin paadyin nappaamaan suoran autokyydin Tobalta Bukit Lawangiin (10e). Lauantaina saavuinkin varsin hyvissa ajoin kylille, loysin huoneen (4e), buukkasin vaelluksen (75e), ja lahdin kavelylle. Hetken aikaa kaveltyani paadyin oluselle viihtyisan oloiseen rainforest raflaan, ja melko heti istahtamisen jalkeen alkoi viereisesta poydasta kuulua tutun oloista molotusta ja paadyinkin hengaamaan lauantai-illaksi Vesan ja Outin kanssa. Sunnuntaiaamuksi varattu trekki kuitenkin rajoitti menohaluja joten yhdeltatoista piti peli viheltaa poikki ja suunnata kohti guesthousea ja sankya.

Sunnuntaina sitten aamupalalla tapasin vaellusseuran joka osoittautui retken aikana todella hyvaksi porukaksi. Saksalaisen Pennyn kanssa sovittiin treffit Gileille viikon paasta, ja ranskalainen Paul lupasi majoittaa minut Hong Kongissa kunhan sinne asti paasen. Aika positiivisia yllatyksia siis.
Ensimmainen vaelluspaiva oli fyysisesti aika leppoisa, näimme yhteensa lahes kaksikymmenta orankia joista villit pysyttelivat kaukana ihmisista, ja semisti villit, rehabilitoidut, eivat niin kauheasti valittaneet karkuun juosta. Positiivista oli etta suurin osa naaraista kuljetti mukanaan jonkin ikaista poikasta, joten vaikuttaa etta suojeluyritykset kantavat ainakin jossain maarin hedelmaa.

Paivan kohokohtia: Silmasta silmaan tuijotus nuorehkon urosorankin kanssa, etaisyytta ehka noin metri. Jackien ja hanen poikasensa tapaaminen kaytannossa kosketusetaisyydelta. Villisti kirkuen aivan VALTAVAA urosta karkuun juokseminen koko ryhman ja oppaiden voimin kun onnistuimme hairitsemaan hanen herkkaa hetkeaan nuorikon kanssa ja kaveri ei tasta oikein valittanyt - Kunnon adrenaliinipiikki, vaikken edes ollut jonon viimeinen.

Yo sademetsassa on jotain aika maagista. Illalla paasi uimaan joessa, seuraamaan apinoiden ja varaanien puuhastelua aivan vieressa, tuijottamaan kirkasta tahtitaivasta ja syomaan avotulella kokattua ruokaa ja sitten nukkumaan bambusta ja irtopressuista tehdyssa katoksessa kuunnellen aivan yhtakkia alkaneen sateen ropinaa. Ihan parhautta.

Toinen vaelluspaiva oli sitten fyysisesti aivan killeri. Mutaisia ja liukkaita, aivan aarimmaisen jyrkkia (siis jyrkkia, neliveto paalla molempiin suuntiin usein kiivettavia) makia ylos ja alas. Onnekseni en ollut ryhmasta huonokuntoisin joten ei tarvinnut taipua ja vinkua taukoja kun joku muu teki sen aina puolestani. Itsetunto ei siis ottanut liikaa kolinaa vaikka kroppa olikin paivan lopuksi niin rikki etta pahimmillaan illalla molemmat jalat kramppasivat yhta aikaa.
Viidakko on kylla paikkana aivan mahtava, laaksoissa virtaa puroja, joka puolelta kuuluu mita erivarisimpien lintujen laulua ja elainten aantelya, ja kasvillisuuden maara on aivan uskomaton. Thaimaan kukkulakavelylla nahty pusikko ei ole todellaakaan mitaan verrattuna oikeaan troopiseen sademetsaan.
Viimeisena paivana ohjelmassa olikin enaa jokea pitkin tapahtuva laskettelu kylaan. Rekan pyorien sisakumit olivat kovalla koetuksella kun sankarillisesti oppaamme _yritti_ vaistaa valkoisena kuohuvasta joesta torrottavia kivia siina vaihtelevalla menestyksella onnistuen. Vauhti vaihteli melkein rauhallisesta aivan hirvittavaan, mutta hauskaa riitti koko rahalla.

Eilen palattuani kylaan kuulin vahan huolestuttavia uutisia purkautuneesta tulivuoresta, mutta ainakaan mataramin lentokentan info ei kerro etta huominen lentoni Lombokiin olisi peruttu. Uskoo kun nakee, mutta toistaiseksi (jo kertaalleen muuttunut) suunnitelma siirtya tasta gileille suorittamaan sukelluskorttia nayttaa pitavan. Jos gileille ei paase niin sitten on keksittava vaihtoehto, paallimmaisena tulee mieleen Pulau Weh pohjoisessa Banda Acehissa. Saas nyt nahda miten tassa kay, paiva kerrallaan eteenpain toistaiseksi.

Suosituksia Bukit Lawangista: Trekki - mieluummin vähintään 3 päivää ja oppaaksi Jungle Eddie (jungle_edie@hotmail.com +6281397125596), Rainforest guesthouse - hyvä paikka törmätä muihin reppureissaajiin, ja Jungle Party joka lauantai @ 53

Lake Toba, 17.1.-29.1.

Eihan siita tuplapostauksesta tullut mitaan kun paikallinen internetti sanoi sopimuksen irti juuri kun tama teksti olisi pitanyt julkaista. Kokeillaan josko eilisen informaatiokatkoksen jalkeen taalla Bukit Lawangissa riittaisi piuhassa bitteja tekstin julkaisuun.

Ehkä tyypillisin tapa saavuttaa Lake Toba on reitti jota käytimme Tommin ja Joonaksen kanssa. Lento jostain Medaniin, kuljetus bussiasemalle 5€/auto, 2€ ja 4-5h bussikyyti Medanista Parapatiin, ja puolen tunnin lauttamatka Tuktukin saarelle. Kestää hieman mutta on todella paljon halvempaa kuin charteroida autokyyti. Ja ensimmäisen taksikyydin hinnassa on mukana euron tippi sotilaspoliisille joka mukavasti juoksutti meidät läpi tullista. Jos olisin etukäteen tiennyt että saa poliisisaattueen niin olisin kantanut määriä alkoholia KL:stä, täällä se ei nimittäin paikallisia Jungle Juiceja lukuunottamatta ole todellakaan halpaa. :-)

Mitä Lake Tobasta voisi sanoa. Summattuna yhteen sanaan se voisi olla mahtava, tai ehkä upea, tai loistava. You get the idea...
Toban järvi on koko kaakkois-aasian suurin järvi, paikoitellen jopa 450m syvä tulivuoren kraateri. Kyseinen tulivuori on yksi niistä kolmesta maailman tulivuoresta jotka purkautuessaan aiheuttavat kunnon härdellin. Kun tämä viimeeksi 70 tuhatta vuotta sitten jyrähti niin ilmakehään lentänyt tuhka aiheutti jääkauden. Siitä ajasta on yli 1000km^2 kraaterin pohja noussut sellaiset 500m joten magmaa on kerääntynyt järven alle reilut 500 kuutiokilometriä. Seuraavaa purkautumista odotellessa...

Koko järveä ympäröi noin 700m järvenpintaa ylempänä oleva kraaterin reunasta muodostunut vuoristo, korkea sijainti 200km päiväntasaajasta tarkoittaa että ympäri vuoden täällä on päivällä 25-30 astetta ja yöllä noin 20 astetta. Aika täydellistä... Myös maisemat ovat aivan uskomattomat, mikään valokuva jonka olin paikasta etukäteen nähnyt ei tee tälle oikeutta.

Kolmena päivänä olen vuokrannut mopon ja ajanut vaihtelevasti joko vuorille ihailemaan maisemia, tai vaikka kuumille lähteille lillumaan mukavan lämpöisessä vedessä. Muina päivinä on tullut vain rauhoituttua paikassa jossa turistien paljous ei todellakaan haittaa.
Muistona 90-luvusta, alkuperäistän fullmoon-partyjen syntypaikkana, täällä on majoitustilaa noin 2000 ihmiselle, mutta viikolla noin keskimäärin 50-100 turistia. On aika hämmentävää kävellä ja katsella kaikkia tyhjiä ravintoloita ja guesthouseja jotka pursuavat tyhjyyttaan. Majoitus on kohtuullisen halpaa, kolmeen pekkaan 6e huoneesta jossa on jopa lammin vesi ja terassilta jarvinakoala, ja majapaikkakin onnistui loytymaan samasta paikasta missa madventuresin tyypit olivat aikanaan budjailleet.

Lievaa suomalaispaljoutta taalla on havaittavissa; Guesthousessa oli kahdentoista paivan majoittumiseni aikaan keskimaarin kuusi suomalaista ja kuusi muunmaalaista vierasta. Ja isohko yllatys tuli kun yhdessa pubissa paikallinen kitarapoika alkoi veivata Zen Cafen Todella Kaunis-biisia... Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvaakin. Tommin ja Joonaksen lahdettya maanantaina kohti Singaporea oli miulla jo punkkapaikka valmiiksi saadettyna parin suomalaisen tyton (kiitos jenni & evi) isosta kampasta, saastyy rahaa tarkeampaan toimintaan kun ei tarvitse yksin maksaa koko huonettaan. Ja toinen viikko meni kuin siivilla kun viela tiistaina paikalle sattuivat Kimmo, Henna, ja Tommi, ja saatiin isolla porukalla iltaisin hengattua ja juteltua kotikielella.

Suosituksia Lake Tobalta: Liberta Guesthouse, Roy's Pub, Tuac (paikallinen kilju), moottoripyoraily, ja rentoutuminen.

Jungle Beach &Saigon 10.-16.1.

Huh kun blogi laahaakin pahasti perässä. Sen siitä kait saa kun on liian paljon kivaa että joutaisi kirjoittamaan. No vetäistään tänään tuplapostaus ja kirjoitetaan vain vähän niin tavoitan itseni...

Joka tapauksessa Nha Trangista suuntasimme Jungle Beachille, resortti keskellä ei oikein mitään. Muutama pieni bambumaja käytännössä suoraan hienolla hiekkarannalla, mukavuuksina löytyi moskiittoverkko ja sänky. Erinomainen vaihtelu isompien turistikeskusten häslingille. 25$/päivä on paikallinen hintataso huomioonotettuna hieman suolainen hinta, mutta se sentään sisälsi kaikki ruuat ja kaikenlaisia vesileikkilaitteita. Which was nice.

Muutaman päivän rantalomailun aikana paikassa kävi aika monipuolisesti porukkaa. Pari lapsiperhettä, muutamia kaveriporukoita/pariskuntia, travellereita ja flashpackereita sekaisin. Isohkolla yhteisalueella oli hyvä hengata, lyödä korttia ja vaihtaa tarinoita kun ilta oli pimentynyt tarpeeksi ettei uiminen tai rantalentis enää tuntuneet hyviltä ideoilta. Rantalöhöilyn, bodysurfingin (KOMEAT aallot), ja biitsilentiksen ohessa oikeastaan ainoan aktiviteetin tarjoavat läheiset komeat kukkulat joille on hyvä lähteä kävelemään. Jos ei muuten niin vaikka uidakseen ison vesiputouksen alla.

Muutama päivä kuitenkin riitti oikein mainiosti Jungle Beachilla, ja suunnaksi otettiin suurkaupungin syke ja Saigon. Yöjuna Nha Trangista saapuu saigoniin "hieman" inhoittavaan aikaan 4.05 aamulla joten jäimme asemalle odottamaan päivän valkenemista. Kuuden aikaan sitten taksi alle ja suunnaksi Saigonin backpacker-keskittymä De Thamin alueella. Pienen säätämisen jälkeen löytyi hyvä ja halpa majapaikka ($5/naama/yö ilmastoinnilla) ja kaupunkihengailu sai alkaa. Saigon on aivan ehdottomasti yksi suosikkikaupungeistani kaakkois-aasiassa eikä se tälläkään kertaa pettänyt. "Hanoi might Rock, but Saigon DOES Shake". Lauantai-iltana Saigonissa otimme Tommin kanssa budjetintasausillan. Tätä ennen ei Vietnamissa oltu nimittäin päästy keskimäärin lähellekään 25€/päivä budjetointiani joten sellainen 50 euroa oli oikein mukava päräyttää menemään ja elää leveästi syntisessä Saigonissa.

Sunnuntai-iltana sitten hieman kalpeana lentokentälle, ja Air Asialla Kuala Lumpuriin. Kuala Lumpurissa yö samaisen halpislentofirman lentokenttähotellissa ja aamulla klo 7.40 suunnaksi Medan ja Indonesia.
Enemmän Saigonin nähtävyyksistä löytyy parin vuoden takaisesta blogikirjoituksesta, tähän en jaksa käydä kaikkea toistamaan.

Nha Trang, 9.1.

Saapuminen Nha Trangiin tapahtui aikaisin aamusta, joten olikin hyvä löytää kohtuullisen läheltä bussipysäkkiä isohko valikoima hotlia joista pian löytyikin sopiva, neljä matkalaista sopuhintaan 2,5e/lärvi majoittava, ja siistihkö hotelli. Pienen aamupalanetsimiskiertelyn jälkeen ohjelmassa oli lähinnä kaupungilla hengailua, hetki biitsillä löhöämistä, parit kävelykierrokset ympäriinsä ja illalla sitten parin oluen kautta nukkumaan että jaksaa seuraavana päivänä reippaasti aamulla herätä snorklailemaan.

Aika pian herätyksen jälkeen bussi jo pysähtyikin hotellimme eteen ja pian päristimme paatilla kohti lähisaarta ja sen korallirantoja.
Tähän aikaan vuodesta Vietnamin tuossa osassa vallitsee koillismonsuuni joka tuo rannikolle vesisadetta ja hämmentää rantavedet sekaisin. Tämän seurauksena snorkkelointikokemus hieman kärsi puutteellisesta näkyvyydestä. Toki pidemmälle näki kuin vaikkapa suomessa, mutta verrattuna aiempiin kertoihin hämyinen vesi hieman heikensi väriloistoa.

Iltapäivällä palasimme hotellille noutamaan säilytykseen jätetyt rinkat ja pomppasimme Jungle Beach -nimiseen paikkaan vievään kuljetukseen. Matkaa Jungle Beachille Nha Trangista on kuutisenkymmentä kilometriä ja olimme todenneet helpoksi (ja neljästään halvaksi) tavaksi tilata kuljetuksen resortilta etukäteen.

Nha Trangista itsestään ei jäänyt oikein mitään kouraan. Kohtuullisen mitäänsanomaton hotelleja ja resortteja tursuava rantakaupunki. Turismikeskustan alueella tarjolla on rajoitetusti paikallisväriä, ellei sellaiseksi lasketa yökerhojen vilkkuvia neoneita. Snorklaaminen nyt on aina sen verran kivaa, eikä kaupunki mitenkään vastenmielinen ole, että en ryhdy paikkaa moittimaan. Vaikken nyt kehuakaan viitsi.

Hoi An, 6.1.2011

Pari päivää Hanoissa alkoi kuitenkin olla tarpeeksi joten yöjuna kohti lämpimämpää etelää ja Hoi Anin historiallista kaupunkia tuntui varsin mukavalta ajatukselta. Juna puksuttelee tätä 700km matkaa suurinpiirtein 16h ja vasta viimeisellä pätkällä maisemat ovat erikoisen hienoja joten yhdeltätoista Da Nangissa perillä oleva yöjuna säästää hermoja, aikaa, ja vaivaa. Ja koska meitä oli neljä niin saimme kätevästi ihan oman sleeper-hytin omaan käyttöömme ja pitkät uno-sessiot saivat alkaa. Itsehän nukun vaikka niskat nurin kivikossa joten pienet nytkähdykset ja kolahdukset yöaikaan eivät liikaa päässeet vaivaamaan, jos himpun hätkähtikin hereille niin uni tuli aivan samantien uudelleen.
Niinkuin sanottua niin juna oli yhdentoista aikaan Da Nangissa, Vietnamin sodan ja 80-luvun tv-sarjan tutuksi tekemän China Beachin kupeessa. Ja varsin pitkälle sitä hiekkarantaa sitten olisikin riittänyt, kuten myös enemmän tai vähemmän muinaisiksi laskettavia jenkkien lentotukikohdan rakennuksia... Nappasimme kuitenkin heti rautatieasemalta taksin joka lupasi meille 35km matkan Hoi Aniin varsin kelvolliseen 3,6e/hlö hintaan. Himpun ennen Hoi Ania taksiin hyppäsi joku kuskin kaveri joka koitti aika varovaisesti tyrkyttää meille omaa hotelliaan, mutta tyytyi kyllä suoraan kohtaloonsa kun kieltäydyimme ja osoittautui jopa hyväksi informaatiolähteeksi kertoillessaan paikallisesta hintatasosta tommille minun katsastaessani hotellia.

Hoi An on erittäin erilainen verrattuna Hanoihin. Kaupunki on pienehkö ja erittäin turistoitunut, toki syystäkin. Lämpötila oli selkeästi parinkympin paremmalla puolella ja sukat sekä pitkät lahkeet saivat kyytiä.
Koko Hoi Anin keskusta on Unescon maailmanperintökohdetta, ja tietysti keskustasta löytyy myös joitain erikoisempia rakennuksia. Erittäin sievää aluetta leimaa kuitenkin turismi, paikka paikoin tuntui jopa että vietnamilaiset ovat vähemmistönä länkkärilaumojen (ja japanilaisten ryhmien) keskellä.
Alkuperäinen suunnitelma hengailla kaupungilla ensimmäinen päivä, ja siirtyä seuraavana kohti My Sonin 600-lukulaista temppelialuetta, onnistui puolittain. Ekana päivänä ehdimme kiertelemään jopa reilusti Lonely Planetin tai Rough Guidin karttojen ulkopuolelle, mutta toisen päivän suunnitelman pilasi vesisade. Kolmekymmentä kilometriä vuokramopolla kaatosateessa ei houkuttanut, joten suunnitelma muuttui kaupunkihengailun lisäämiseksi myös toisen päivän ohjelmistoon. Kävelimme vielä kauemmas vanhasta kaupungista ja sieltä löytyikin erittäin mukavan näköinen alue jossa kanat juoksentelivat vapaina kaduilla ja yhtään muuta turistia ei ollut näkyvissä. Illan lähestyessä sitten löysimme opaskirjojen karttojen ulkopuolelta aivan mahtavan pikkuravintolan jossa oli hyvä istuskella, juoda Bia Hoita, ja syödäkin. Ravintoloitsija lupasi että kala olisi tuoretta ja hyvää, ja se bluffi piti tietysti katsoa. Eikä se halpa olutkaan ollut mikään kovin pieni tekijä joka veti meitä puoleensa... ;-) Koko omistajaperhe oli varsin sympaattinen, esimerkiksi 8-vuotias pikkutyttö joka ihastui ikihyviksi Juhan kännykästä löytyvään peliin ja pahoin pelkään että hänen isosiskonsa joutuu omaan kännyynsä saman pelin jostain imuttelemaan.

Tätä tekstiä kirjoitan yöbussissa joka juuri äsken starttasi 600 kilometrin matkansa kohti etelän lämpöä ja loman ensimmäistä rantakohdetta, Nha Trangia. Nha Trangissa ideana on viettää yksi päivä jos vaikka pääsisimme jonnekin koralleille snorklailemaan. Saa nähdä miten äijien käy, jos snorklailureissu kariutuu niin Aurinkomatkakohteena toimivassa Nha Trangissa tuskin on kauheasti nähtävää. Toivotaan parasta.