Hoi An, 6.1.2011

Pari päivää Hanoissa alkoi kuitenkin olla tarpeeksi joten yöjuna kohti lämpimämpää etelää ja Hoi Anin historiallista kaupunkia tuntui varsin mukavalta ajatukselta. Juna puksuttelee tätä 700km matkaa suurinpiirtein 16h ja vasta viimeisellä pätkällä maisemat ovat erikoisen hienoja joten yhdeltätoista Da Nangissa perillä oleva yöjuna säästää hermoja, aikaa, ja vaivaa. Ja koska meitä oli neljä niin saimme kätevästi ihan oman sleeper-hytin omaan käyttöömme ja pitkät uno-sessiot saivat alkaa. Itsehän nukun vaikka niskat nurin kivikossa joten pienet nytkähdykset ja kolahdukset yöaikaan eivät liikaa päässeet vaivaamaan, jos himpun hätkähtikin hereille niin uni tuli aivan samantien uudelleen.
Niinkuin sanottua niin juna oli yhdentoista aikaan Da Nangissa, Vietnamin sodan ja 80-luvun tv-sarjan tutuksi tekemän China Beachin kupeessa. Ja varsin pitkälle sitä hiekkarantaa sitten olisikin riittänyt, kuten myös enemmän tai vähemmän muinaisiksi laskettavia jenkkien lentotukikohdan rakennuksia... Nappasimme kuitenkin heti rautatieasemalta taksin joka lupasi meille 35km matkan Hoi Aniin varsin kelvolliseen 3,6e/hlö hintaan. Himpun ennen Hoi Ania taksiin hyppäsi joku kuskin kaveri joka koitti aika varovaisesti tyrkyttää meille omaa hotelliaan, mutta tyytyi kyllä suoraan kohtaloonsa kun kieltäydyimme ja osoittautui jopa hyväksi informaatiolähteeksi kertoillessaan paikallisesta hintatasosta tommille minun katsastaessani hotellia.

Hoi An on erittäin erilainen verrattuna Hanoihin. Kaupunki on pienehkö ja erittäin turistoitunut, toki syystäkin. Lämpötila oli selkeästi parinkympin paremmalla puolella ja sukat sekä pitkät lahkeet saivat kyytiä.
Koko Hoi Anin keskusta on Unescon maailmanperintökohdetta, ja tietysti keskustasta löytyy myös joitain erikoisempia rakennuksia. Erittäin sievää aluetta leimaa kuitenkin turismi, paikka paikoin tuntui jopa että vietnamilaiset ovat vähemmistönä länkkärilaumojen (ja japanilaisten ryhmien) keskellä.
Alkuperäinen suunnitelma hengailla kaupungilla ensimmäinen päivä, ja siirtyä seuraavana kohti My Sonin 600-lukulaista temppelialuetta, onnistui puolittain. Ekana päivänä ehdimme kiertelemään jopa reilusti Lonely Planetin tai Rough Guidin karttojen ulkopuolelle, mutta toisen päivän suunnitelman pilasi vesisade. Kolmekymmentä kilometriä vuokramopolla kaatosateessa ei houkuttanut, joten suunnitelma muuttui kaupunkihengailun lisäämiseksi myös toisen päivän ohjelmistoon. Kävelimme vielä kauemmas vanhasta kaupungista ja sieltä löytyikin erittäin mukavan näköinen alue jossa kanat juoksentelivat vapaina kaduilla ja yhtään muuta turistia ei ollut näkyvissä. Illan lähestyessä sitten löysimme opaskirjojen karttojen ulkopuolelta aivan mahtavan pikkuravintolan jossa oli hyvä istuskella, juoda Bia Hoita, ja syödäkin. Ravintoloitsija lupasi että kala olisi tuoretta ja hyvää, ja se bluffi piti tietysti katsoa. Eikä se halpa olutkaan ollut mikään kovin pieni tekijä joka veti meitä puoleensa... ;-) Koko omistajaperhe oli varsin sympaattinen, esimerkiksi 8-vuotias pikkutyttö joka ihastui ikihyviksi Juhan kännykästä löytyvään peliin ja pahoin pelkään että hänen isosiskonsa joutuu omaan kännyynsä saman pelin jostain imuttelemaan.

Tätä tekstiä kirjoitan yöbussissa joka juuri äsken starttasi 600 kilometrin matkansa kohti etelän lämpöä ja loman ensimmäistä rantakohdetta, Nha Trangia. Nha Trangissa ideana on viettää yksi päivä jos vaikka pääsisimme jonnekin koralleille snorklailemaan. Saa nähdä miten äijien käy, jos snorklailureissu kariutuu niin Aurinkomatkakohteena toimivassa Nha Trangissa tuskin on kauheasti nähtävää. Toivotaan parasta.