Padang Bai

Balilla edelleen, ja matkan Indonesiaosuus lahestyy uhkaavasti loppuaan - lento Honkkariin sunnuntaiaamuna.

Eilen saavuimme tanne Padang Bain ranta- ja satamakaupunkiin, nopeasti suoritetun autokuljetuksen avulla ubudista (60k, 1.2h). Majoitus loytyi helposti lahes ensimmaisesta majatalosta joka osasi houkutella oikeilla taikasanoilla "cheap rooms", ja "cold beer"... Halvemmallakin olisi varmaan asumuksen saanut, mutta tama kyseinen huone oli rauhallinen ja aivan rannalla. Eika se 8e nyt kahdelle jaettuna (sisaltaen aamupalan) niin mahdottomasti ole.

Majoituksen jalkeen pikaisesti uimashortsit ja biitsipaita paalle, sarongi kassiin ja suunnaksi Blue Lagoon Beach. Varsin mukava ranta, rannasta kun lahti snorklaamaan niin jo parinkymmenen metrin paassa alkoi loytya koralleja ja valtavia parvia erivarisia, akvaarioon kuuluvilta nayttavia, kaloja. Iltaohjelmakin syntyi kuin itsestaan kun menin odottelemaan Tiinaa pubiin ja tormasin siella tutunnakoiseen tyyppiin - pienen keskustelun jalken selvisi etta olimme tosiaan tavanneet pari viikkoa aiemmin Jakartan Memories Barissa. Tosi osuvasti nimetty se Jakartan paikka kun kumpikaan meista ei ihan varmasti alkuunsa muistanut missa ja milloin oli tavattu. Bintangilla saattoi olla osuutta asiaan.... ;-)

Tanaan oli taas mopoilupaiva. Aamusta suunnattiin pohjoiseen kohti jotain 1912 rakennettua vesipalatsia, LP ei tuntenut paikkaa mutta Tiinalle siella oli piilotettuna geokatko. Eika kylla yhtaan harmittanut, kyseessa oli tosi hienon nakoinen ja kovin rauhallinen paikka. Purkkikin loytyi, ja nokka kohti etelaa ja Pasir Putihia, suoraan kaannettyna valkoisen hiekan ranta, joka sitten muutaman iteraatiokierroksen jalkeen loytyi. Aivan uskomattoman siisti kuunsirpin muotoinen ranta joka molemmista paistaan rajoittuu pystysuoriin monikymmenmetrisiin kallioihin. Sen verran olivat muut turistit tasoittaneet tietamme etta rannalta loytyi myos ravintola josta sain tahan mennessa parasta ruokaa Indonesiassa. Vasta pyydystettya grillattua snapperia (herkullinen kala), riisia, paistettuja perunoita, kaikenlaisia salaatteja ja maustekastikkeita, jne. yms. Aivan loistavaa ruokaa joka sai anteeksi hintansakin (3,5e) hyvan maun vuoksi. Rannassa oli myos hieno aallokko jossa oli hyva peuhata, valilla lensi 5-7m kaarella hietikolle, ja valilla imeytyi hiekkaa pitkin takaisin merelle. Siistia kuin mika, ainoa ongelma oli taskujen tayttyminen hiekalla siina sinkoilun sivutuotteen.

Ubudi bubudi hammalakalakallaa

Tervehdys Ubudista, Balin saaren sisamaasta. Kuta beachin jalkeen tama rauhallinen taiteilijakaupunki tuntui oikein hyvalta ajatukselta, mutta heti ekana iltana alkoi mietityttamaan etta tuliko sittenkin tehtya virhe. Turistit ovat taallakin hatistaneet paikalliset pois keskustasta, ja tama on niin vakisella rauhalliseksi rakennettu paikka etta alle nelikymppiset ihmiset vain kiertelevat paamaaratta kaupungilla etsien jotain paikkaa johon asettua illasta istumaan.

Ubid on kylla oikeasti sieva paikka. Idyllisesti keskella riisipeltoja uinuva maalaus-, ja tanssitaiteen keskus. Kaupungin paanahtavyyksia ovatkin museot ja tanssiesitykset.
Eilen saavuimme paikalle jo selkeasti enne puoltapaivaa, ja pikaisen majoituspaikan etsimisen jalkeen oli vuorossa kaupunkiin tutustumista. Sellainen reilu tunti tuli kierreltya katuja ja toreja ennenkuin huomasin jotain outoa ohittamamme pubin telkarissa. Siella luisteli jaalla keltaisiin ja sinisiin pukeutuneita ukkeleita, ja olihan tama kaytava tarkistamassa. Ensimmaisen eran 9. minuutilla siis istahdin katsomaan suomi-ruotsi latkamatsia kahden australialaisen ja yhden yhdysvaltalaisen kanssa, olut kourassa. Jotenkin tuli epatodellinen fiilis, ja eihan se pelikaan mitenkaan laulun arvoisesti mennyt.
Pelin jalkeen suunnaksi sitten kaupungin isoin (oikeastaan myos ainoa) nahtavyys joka ei jotenkin liity taiteisiin - Apinametsa. Paikka oli oikein miellyttava, viidakkomainen puusto varjosti kivasti porottavalta auringolta, laakson pohjalla virtasi natisti joki, ja muinaiset temppelit olivat ihan siististi rakennettuja. Apinoitakin riitti, jotain marakatteja, niin paljon etta ylimaaraiset yrittivat mm. tunkeutua tiinan kasilaukkuun siina toivossa etta sielta loytyisi jotain syotavaa. Ja edella kulkeneen turistin paan paalta joutuivat paikalliset puistonvartijat hatistelemaan erityisen royhkeaa toveria. Kaikinpuolin vekkuleita otuksia kuitenkin, eivat tuntuneet ihmisista noin keskimaarin valittavan, vaan puuhasivat omiaan; hakkasivat kivilla lehtia pehmeammiksi syoda, pennut peuhasivat ja sinkoiivat, sellasta apinaelamaa mita sen nyt voisi olettaa olevankin.
Iltaohjelmana oli varsin viihdyttava varjonukkeshow, melkein yksityisnaytos kun paikalla oli meidan lisaksemme kaikki yksi muu turisti.

Tanaan oli jo etukateen sovittu etta otetaan mopot alle, lahdetaan kiertelemaan lahialueiden temppeleita ja muutenkin tuijottelemaan maisemia. Ensimmainen kohde oli elefanttiluola, joka oli ainakin tuotteistettu hyvin. Paikkana se ei ollut mitenkaan erityisen vaikuttava, mutta nayttava ja kohtuullisen viihtyisa kuitenkin. Helposti 0,5e sisaanpaasymaksun arvoinen jo hienon jyrkanteita ja viidakkoa sisaltavan maiseman vuoksi.
Sitten piti ajella takaisin kaupungin suuntaan ja menna etsimaan jotain toista paikkaa, mutta onnistuneesti missasimme risteyksen ja ajoimme ainakin 5-6km pitkaksi ennenkuin virheesta tuli niin selva etta vaivauduimme pysahtymaan... No oli jo lounasaika joten eikun ravintolaan miettimaan etta miten nain paasi kaymaan, ja ruuan jalkeen sitten ravintolan omistaja kyseli etta olimmeko menossa Tampaksaringiin. Emme olleet olleet, mutta pikaisen opaskirjatutkimuksen jalkeen olimme, matkaa oli enaa vajaat 10km ja koko laakso oli nimetty unescon maailmanperintokohteeksi. Siella ensin virkistava ja siunaava kasvopesu pyhissa lahteissa (paikalliset hyppasivat kylpemaan kokonaisvaltaisemminkin, itse en viitsinyt), ja muutaman kilometrin siirtyman jalkeen vuorossa oli oikeasti todella hienon nakoinen kallioseinaan hakattu pytinki, Gunung Kawi.

Huomisaamuksi on varattu kuljetus Balin itarannikolle. Josko useammaltakin taholta kehuja saanut Padang Bain rantakohde olisi jotain Kutaa paremmin minulle sopivaa.

Ai niin. Tiinan blogi osoitteessa http://retkiraportti.vuodatus.net kertoilee samasta matkasta luultavasti paremmin kirjoitettuna.

Beach life @ Bali

Talla hetkella sijaintina Kuta beach, onneksi huomenna paasee pois...

Jogjassa kaytiin tosiaan toisena paivana katselemassa sulttaanin palatsia, ei mikaan kovin kummoinen ilmestys, mutta oppaana toiminut tati sentaan osasi mukavasti valottaa entisen sulttaanikunnan perimysjarjestysta ja muuta huipumielenkiintoista asiaa. Vaikka nyt hieman negatiiviselta kuulostankin niin oli se kaynti euron sisaanpaasymaksun arvoinen ja ihan kiva paikka kuitenkin kyseessa.
Borobudurin muinainen (rakennettu 700-900) buddhalaistemppeli oli huomattavasti kalliimpi, mielenkiintoisempi, ja sievempi. Ensin parit paikallisbussit jotta paasi bussiterminaalille, ja sielta seuraava bussi borobuduriin kustansivat yhteensa 28k, mutta todellinen pommi tippui portilla - yhden hengen sisaanpaasy oli 135k. Jotain aivan uutta ja yllattavaa. Sitten kun kerran oli alettu maksamaan niin otimmme myos oppaan jolle joutui muutaman euron heittamaan, ja se oli kovin kannattava sijoitus. Ilman opasta ei olisi paikka, tai sen historia, auennut yhtaan samalla lailla.
Ja Jogjakartan viimeinen paiva tuli vietettya Prambananin hindulaistemppelissa. Rakennettu samoihin aikoihin Borobudurin kanssa, mutta karsi vuoden 2006 maanjaristyksessa paljon kaveriaan pahemmin. Osa temppeleista alueella on saatu korjattua, mutta osa on viela yleisolta suljettu romahtamisvaaran vuoksi. Prambanan oli selkeasti Borobuduria kivempi paikka vierailla, yksi paikallisbussi vei perille asti ja sisaanpaasykin oli halvempi. "Vain" 120k/naama... Alueella on useita eri temppeleita eri aikakausilta ja on sinne hindulaispyhatoiden valiin mahtunut yksi buddhallekin omistettu kappeli. Ihailtavaa uskontojen valista harmoniaa, voisivat kaikenmaailman Bushit ja Bin Ladenit ottaa himpun mallia.

Jonkin verran hammastyttaa kuinka isoja muiden uskontojen komplekseja loytyy maasta joka on n. 90% muslimia, ilmeisesti historian siipien havistessa on taalla vaikuttanut milloin mikakin uskonto. Vain hollantilaiset olivat heikkoja lahetyssaarnaajia, kristittyja ei juurikaan ole, heita kun kiinnosti lahinna miten tienata mahdollisimman paljon rahaa siirtomaallaan. Mielenkiinnon kohteena itsestanikin paljon jotain lahetystyota parempi :)

Jogjasta siirryimme junalla Soloon, lyhyt parin tunnin pyrahdys oli halpa ja kaupunki muuttui huomattavan paljon vahemman turistoituneeksi. Solon kohokohdaksi muodostui Husein. Kavelimme kaupungilla ja viereen pysaytti seta mopon ja alkoi huonolla englannillaan juttelemaan. Oli kovin kiinnostunut mita kaksi turistia tallaa syrjakylilla ja paatti ryhtya asiaa selvittamaan. Hetken siina juubasimme ja sitten meidat kutsuttiinkin hanen lahistolla olevaan kotiinsa. Toki suostuimme ehdotukseen, kavimme vain ensin syomassa ja vahan pyorimassa lisaa ympariinsa, ja sitten iltapaivalla kolmelta talolle. Paikalla oli Husein, hanen kaksi veljeaan, lanko, pari naapuria, ja palvelijatar. Iltapaivan mittaan teeta tarjoiltiin hulppeita maaria, Tiina mainitsi rambutaanit suosikkihedelmikseen niin niita haettiin jattimainen pussillinen, kaikenlaisia naksuja riitti, katseltiin wanhoja kuvia Huseinin historiasta ja juteltiin sen verran mita rajallinen englanti keskustelun toisessa paassa antoi periksi. Paivallisellekin olisi kutsuttu, mutta seuraavan aamun heratys klo 03.00 (junan lahti 03.55) vahan rajoitti menoa joten paadyimme haippaamaan ajoissa ja syomaan ruuat yotorilla. Laksiaislahjaksi saimme viela isannalta paikallista kasityota olevat Batik-paidat, siina vaiheessa alkoi oikeasti harmittamaan ettei ollut antaa mitaan vastalahjaa Suomesta. Pitaa laittaa printit illan mittaan otetuista kuvista ja jotain suomalaista settia postiin kunhan paasee kotiin, osoite sentaan loytyy.

Solosta aikaisen katoamisen jalkeen suunnaksi Gunung Bromo. Indonesian aktiivisin tulivuori ja sen ymparilla oleva _todella_ upeannakoinen ylanko. Aikainen aamujuna siis Probolinggoon, sielta bussi Bromoon ja eikun odottamaan toista hullunaikaista (03.30) aamuheratysta etta ehtii katselemaan auringonnousua. Mie oon varmaan ihan sekaisin kun vapaaehtoisesti lomalla pompin tommoiseen aikaan ylos sangysta.
No auringonnuosu oli hieno, ja pikku kiipeamisen jalkeen mt. Bromon huippukin todella makea, mita nyt kraaterista tupsahetelevat rikkipilvet pistivat valilla silmat kirvelemaan ja himpun yskittamaan.

Camara Lawangin kyla oli niin pieni ja tylsa etta paatimme samantien suunnata sielta pois, auringonnousuretken jalkeen siis kamat kantoon ja takaisin Probolingoon odottamaan bussia Balille. Kyyti saapuikin parin tunnin venttailun jalkeen ja hintakin oli 9h bussimatkalle varsin sopiva 6e, sisalsi viela lauttamatkankin Javalta Balille. Ja kun parina aamuna oli herannyt (kirjaimellisesti, tuli varmaan kolistelemalla aina kukot heratettya itse) ennen kukonlaulua niin bussimatka meni mukavasti nukkuessa. Taman seurauksena saapuminen Kutaan klo 23 ei haitannut vaan suihkun jalkeen kylille. Ja jarkytys. Shokki jopa. Kutan paakatu on kuin suoraan pahimmista painajaisistani, huonoakin huonompi r&b/dance/techno soi jarkyttavan lujalla jokaisessa yokerhossa, pubeissa musiikki on himpun parempaa, mutta edelleen niin kovalla etta suomessa en niin aanekkaalla keikallakaan ole koskaan kaynyt. Ja ympariinsa toikkaroi umpihumalaisia australialaisia aijia pieni paikallinen tytto kainalossaan, tai samasta maasta kauheaan aaneen kikattavia kanalaumoja aivan yhta paissaan. Oluen hintakin noin tuplaantui edelliseen kaupunkiin verrattuna, ja sekaan ei ollut mikaan halpa. Onneksi seuraava aamu valkeni hieman parempana, ranta on aivan uskomattoman makea ja kaupunkikin sen varivalohelvettikadun ulkopuolella varsin ok. Tanaan lahden paremmalla paikallistuntemuksella varustautuneena etsimaan jotain parempaa musiikkia soittavaa, kohtuullisen aanekasta, ja halpaa kuppilaa. Luotto onnistumiseen on kova.

Huomenna suunnaksi sisamaa ja Ubud, siella pari yota ennenkuin siirrymme itarannikolle lepuuttamaan himpun rauhallisemmassa pikkukaupungissa jonka rantaa balilla puoli vuotta asustanut saksalaistytto suositteli kovasti. Saas nyt taas kerran nahda miten tassa kay, kunhan en loyda liiankin kivaa kuppilaa ja unohda lahtea aamulla.... :-)

Yogyakartassa on sadekausi

Oikeastaan koko Javan saarella on sadekausi kovimmillaan. Nain minulle on kerrottu, ja paikkansa tuntuu pitavan. Ekat pari paivaa oli ihan kivaa arskanpaistetta, mutta sen jalkeen on menty alamakeen saiden suhteen ja huomennakin saennusteessa luvataan sadetta tulevan 100% todennakoisyydella. Nice. Onneksi ylihuomenna pitas taas helpottaa kun sillon oli ajatuksena suunnata temppeleita tuijottelemaan ja sateisena paivana voi valokuvaus- ja tuijotteluinnostus olla aika minimissaan.

Tiina saapui Jakartaan toissailtana ja eilen kavimme sitten kiertelemassa vahan kaupunkia. Kotan historialliseen (lue:ransistyneeseen) alueeseen tutustuminen oli ihan kivaa, vaikkei siella oikein mitaan jannaa nahtavaa ollutkaan. Kotan jalkeen suunta otettiin museoidulle hautausmalle josta olisi pitanyt loytya joku geokatkopurkki (Tiinan rakas harrastus), mutta koko hautausmaa oli suljettu. Se ei minua haitannut yhtan, vaikka tiina tietysti olikin pettynyt, koska kierrellessamme oikeaa paikkaa etsimassa paasi nakemaan paljon aidomman oloista Jakarta kuin sita ennen. Ja taas meita haluttiin kuvata muiden toimesta koska olime niinkin yllattava naky... Kohta taa julkkiselama alkaa varmaan kyllastyttan mutta ainakin toistaiseksi se on jaksanut viela hymyilyttaa.

Eilen illalla hyppy todella kalliiseen (270k) junaan Jakartassa, kaikki muut oli jo loppuunmyyty, ja mukavasti aamulla vartin vaille viisi sitten saapuminen Yogyakartaan... Kaupunki tuntui olevan yllattavan taynna, vasta varmaan kymmenes paikka tarjosi sopivan hintaista (80k) majoitusta ilman pahoittelevaa "fully booked"-ilmoitusta. Aamulla muutama tunti unta ja suunnaksi lintutori. Hauskan oloinen paikka jossa tosiaan myytiin mita erilaisimpia lintuja, ja myyjia riitti vahintaan paljon. En ostanut lintua, enka edes kaupan ollutta apinaakaan, vaikka vahan olisi houkuttanutkin. Epailen kuitenkin moiset matkakaverit epakaytannollisiksi. Viimeistaan tullissa, luultavasti jo selkeasti aiemmin.

Huomenna tarkoitus olisi kayda ihailemassa sulttaanin palatsia ja kierrella ainakin joitain varikkaita hedelmia ja vaatteita myyvia toreja. Tuskin mitaan ostosta tarttuu mukaan, mutta ne paikat yleensa ovat hauskempia turistikohteita kuin virallisemman statuksen omaavat nahtavyydet.

Filippiinit summattuna

Mahtava. piste. :)

Hintataso oli aikalailla sita mita odotinkin, ruoka pari-kolme egea, olut vajaan euron, majapaikka 5-10e/hlo/yo.

Cebu city: Mukava paikka vaihtaa kuljetuksesta toiseen, ei itsessaan tarjoa juuri mitaan muuta kuin kohtuu edullista asumista ja isoja ostareita varastojen taydentamiseksi.

Bantayan: Tosi kivoja ihmisia ja natti saari, hintataso himpun korkea mutta sen antaa anteeksi.

Malapascua: Viela kivempia ihmisia ja natimpi saari. Varsin jees ranta ja mukavaa snorklailumestaa.

Bohol: Ihan erityyppinen paikka, vietin aikaa lahinna sisamaassa jossa kukkula/vuoristo dominoi eika rantoja niinkaan nay. Suosittelen lampimasti vaikka satamakaupunki tagbilaran aika pyllysta onkin.

Paivantasaaja ylitetty

Etelainen pallonpuolisko jalkojen alla, Indonesian Jakartassa tamanhetkinen sijainti siis.
Ja vaarinperinroikkuminen tuntuu kuumuutena, hiki paassa saa puskea vaikka ihan normisti vain kapsyttelee ympariinsa. Pikapaivityksen jalkeen suunnaksi suihku.

Laivamatka Cebusta manilaan oli varsin vaivaton. Turistiluokan 8hlo huoneessa ei meluaste noussut missaan vaiheessa isompien dormitoryjen tasolle ja tavaroitaankin uskalsi jattaa valilla vartiotta. Laivan ravintolassa sitten oli metelia senkin edesta kun indonesialaiset esittelivat innokkaasti karaoke-kykyjaan ja taso vaihteli suunnilleen samalla akselilla kuin suomalaisessa lahiokuppilassa. Huonosta todella hirveaan.

Manilassa sitten alkoikin lieva seikkailu. Simo jonka tapasin Malapascualla oli antanut osoittekseen vain hotellin nimen ja kaupunginosan. Eika taksikuski tietenkaan sita loytanyt. Pyorimme ympyraa ja ympyraa, kysyimme varmaan kymmenelta poliisiltakin ennenkuin liikennevaloissa viereen pysahtynyt jakelurekan kuski tiesi paikan ja paasin perille. Puolen tunnin matkaan meni 2h, ja ensimmaisen kerran elaessani olin tyytyvainen ettei kuski kayttanyt mittaria vaan olin neuvotellut satamassa kohtuullisen diilin. Taksikuskia saattoi kylla himpun harmittaa... :)
Simpan kanssa vietin iltapaivan, pari olutta, sapuskaa, singaporelaisen kauppiaan kanssa juubailua - ei siis mitaan ihmeita. Illalla suunnaksi lentokentta ja jalleen tietamaton taksikuski vei vaaraan terminaaliin, onneksi nopeasti loytyi toinen taksi joka kuskasi oikeaan paikkaan.

Lento Jakartaan saapui kiusallisen myohaan, siksi olikin kiva etta jo pari paivaa aiemmin oli Cebussa yhytettyna brittilainen dave joka matkusti samassa koneessa, ja lentskarissa mukaan tarttui viela kanadalainen tyttokin jakamaan taksimatkan kustannusta - bussit kun liikennoivat edellisen kerran 3h aiemmin, ja seuraavan kerran 4h myohemmin... Taksilla siis kentalta ytimeen, jalleen kerran epatietoinen taksikuski joka ei osannut oikein vieda meita oikeaan paikkaan, kyselyja ja ihmettelya ja oikea mestakin loytyi. Kuolemanvasyneena sankyyn ja ylos sitten tanaan vahan myohemmin aamusta.

Jakartassa tuli tehtya oikein hyva paatos, painelin keskuspuistoon, ja siella nakoalatorniin josta aukesivat mahtavat nakymat jokapuolelle Jakartaa, niinkuin 130m korkeudella sopii odottaakin. Tornin juurella oli viela sopivasti Indonesian historiasta kertova museo joten sekin tuli tarkastettua. Ei paha rasti yhteensa 60 sentin hintaan.
Taalla heti kun poistuu kauppakeskuksien laheisyydesta niin on jonkinsortin julkkis. Tornia ymparoivassa puistossa minut pysaytettiin muistaakseni noin kuusi-seitseman kertaa ja aina pysayttajana toimivat indonesialaiset jotka halusivat kanssani samaan kuvaan. No eihan siina mitaan, kyllahan sita aina valilla jaksaa poseerata. Parhaiten jaivat mieleen pari tyttoa jotka vaativat etta esittelen valokuvassa heidan kanssaan suosikkifutisjengin huivia. Ehka Arsenalin fanipoppoo taman kerran antaa vaarien varien kayton anteeksi :)

Filippiini TJ 2

Jo tuon otsikon kirjoittaminen pistaa harmittamaan. Tama on nimittain aika ehdottoman hieno paikka. Huomenna iltapaivalla (piti lahtea aamu ysilta, mutta viimeinen tieto aiemmin tanaan satamassa kertoi etta lahtee iltapaivalla neljalta) nimittain starttaa laiva kohti Manilaa, ja pikkumyohastymisen takia ei sitten Manilassa varmaan muuta ehdikaan kuin ottaa taksin lentokentalle etta ennattaa Jakartan koneeseen. Noh, Tiina on Jakartassa tamanhetkisen ilmoituksen mukaan vuorokautta myohassa niin pienta budjettilovea (uusi lentolippu) lukuunottamatta ei mahdollinen oma vuorokauden myohastyminenkaan isoa harmitusta aiheuta...

Eilen tuli tosiaan tehtya se mika kannatti. Vuokrasin mopon ja kiertelin saarta antaumuksella. Jalkikateen tuli laskettua etta ainakin 150km kertyi plakkariin. Mutta taas takapuolta rasittanut penkinpainaminen korvautui moninkertaisesti tavatuilla ihmisilla, nahdyilla maisemilla, ja kukkotappelulla. Kun ajelin rantatieta pitkin ihmettelin yhteen paikkaan keraantynytta vakimassaa, ja paatin pysahtya tarkistamaan syyn. Autojen takaa loytyi oikein iso, ja monessa rivissa istuimia tarjoava, kukkotappeluareena. Kolme matsia ehdin katsomaan ja 300 pesoa haviamaan vedonlyonnissa. Vaikka laji aika raaka onkin niin tulipahan nahtya.
Enka eilisen mopoilun jalkeen ollut edes laheskaan niin puhki kuin mita olin huomattavasti lyhyemman pyorareissun jaljilta.... :)

Siirtyma tanaan Cebuun meni jo tutuksi tulleen kaavan mukaan; Ensin paatti Lobociin, siita jeepney Tagbilaraniin, tricyclella satamaan ja pikavene Cebuun. Cebun satamassa _onneksi_ kavin supoerferryn tiskilla kysymassa onnistuuko e-ticketin vaihto oikeaan lippuun. Onnistuihan se, ja samalla kuulin ettei siella satamassa tarvitsekaan olla kauhukuvien 05.00 aikaan, vaan 14.00 riittaa oikein hyvin kun vene on lahtenyt niin paljon myohassa Manilasta. Ja tiskilla oli isot laput kuinka paatti on loppuunmyyty, jonotuslista ja intternetti pelastivat lentamiselta. Which is nice. Vaikka hinta onkin lahes sama niin veneily nyt vaan tuntuu tallaisella natilla ilmalla mukavammalta vaihtoehdolta.

Jotenkin taalla Cebu Cityssa on deja vun tuntua kun kolmannen kerran tanne saapuu, siirtyy kukuk's nestiin, varaa huoneen yhdeksi yoksi ja on huomenna taas lahdossa. Tosin viime kerrasta viisastuneena otin kukukissa nyt ilmastoidun huoneen, en siis lampotilan takia, mutta siksi etta ilmastoitu rakennus on takapihalla rauhallisella paikalla ja ilmastoimaton yhden kaupungin paavaylien varressa meluisalla paikalla. Lapi yon toottailevien autojen melu kun ei ole meikalaisen juttu jos siita paasee eroon about eurolla.

Boholille sitten paadyin itseani raakkaamaan

Eilen aamulla hyppasin jeepneyhyn jonka kerrottiin menevan satamaan, ja niinhan se menikin. Valinta Boholin ja Siquijorin valilla tehtiin erityisen helpoksi koska siita nimenomaisesta laiturista ei saanut noista kahdesta lippuja kuin supercatilla boholiin. Ja eikun pikakatamaraanilla saaren pikainen vaihto (hintaa tuli 500p).

Boholissa saapuminen Tagbilaranin satamakaupunkiin oli varsin vaivaton ja siella oleskelu erittain pikainen. Tricyclella bussiasemalle, bussilla lobociin josta viela muutama kilometri pikkubancalla jokea pitkin majapaikaksi valikoimaani Nut's Hutsiin. Ja se paikka on muuten aivan pimean hienolla sijainnilla siunattu. Jokilaakso korkeiden kukkuloiden puristuksessa. Lahimmalle tielle menee himpun vajaan kilometrin mittainen polku jonka juuri taivaltaa mopolla, mokki on joen rannassa keskella viidakkoa ja pimean laskeuduttua ei juuri muitten ihmisten aiheuttamia valoja nae ja kuuluminenkin rajoittuu satunnaisesti jokea puksuttavaan kalastajaan ja jokapuolilla sirittaviin ja kurnuttaviin seka rapiseviin viidakon otokoihin ja elukoihin.
Negatiivisiakin puolia on, kunto nousee vahan niinkuin vakisella kun ravintolan ja mokin valinen korkeusero on useampi kymmenen metria ja rappusia kuin paremmassakin tornitalossa :)

Eilen suunnittelin etta tanaan vuokraisin mopon ja paristelisin ympari saarta. No suunnitelmat muuttuvat ja paadyinkin vuokraamaan maastopyoran ja sotkemaan vahan vahemman lapi saaren. ISO hidaste nimittain on paikallinen topografia - makia, makia, vahan loivempia makia, ja vahan jyrkempia makia... 18 kilometria suuntaansa pyoramatka Tarsius-otokoiden (yksi maailman pienimmista kadellisista, mahtuu kammenelle ja nayttaa lahinna karvaiselta Yodan ja ET:n risteytykselta) suojelualueelle veikin olettamani vahan reilun tunnin sijaan reilut pari tuntia kun puuskutin vuorenkylkea pitkin. Ja samat pirun kukkulat oli ylitettava paluumatkallakin :-/ Tarsiukset olivat lieva pettymys, mutta matkalla taukojen aikana tavatut ihmiset sitakin positiivisempi yllatys. Erityisen pitkan ylamakipatkan jalkeen kun pysahdyin paikalliseen kojuun juomaan vahan sokerilimpparia energian palauttamiseksi niin olin sita vertaa iso nahtavyys etta tati toi koko suvun ihmettelemaan kuka hullu taalla pyorii. Ja paluumatkalla samanlainen pysaytys innosti setaa hakemaan paikalle tulkin ja siina sitten turistiin aika pitkaankin. Kun limppari oli loppu niin minulle tarjottiin olut, ja viela lahtiessa vesipullo taytettiin ilmaiseksi - vaikka tippia jatinkin sitten "aika" avokatisesti, helposti yhden bissen ja vesipullon verran.
Viela olisi jaljella 4km ylamakea, polku alamakea ja satakunta porrasta joita pitkin pyora pitaa kantaa sailoon. Voi olla etta joutuu tilaamaan huomiseksi kuitenkin sen moottoroidun varkin. Ja illaksi hoyrysaunan ja hieronnan... Jos olisin tajunnut miksi Nut's Hutsin omistajat katselivat skeptisesti rimppakoipiani ja kyselivat useasti etta olenko pyoraillyt paljonkin niin olisi saattanut jaada reissu tekematta. Ja se olisi oikeasti harmittanut paljon.

Ihmisten ilmoilla

Poikien lento honkkariin lahtee nailla nappaimilla, ja Simon yksintaivallus alkaa. Tanaan hypattiin malapascualla baattiin ja taristettiin sitten kuoppaisen merimatkan jalkeen viela 4h bussissakin etta paasimme cebuun.

Eilinen snorklailu oli selkeaakin selkeammin tuhannesti parempi kuin bantayan. Malapascualla sentaan oli kivan varisia koralleja, ja aquapackki kamerassa oli kovassa kaytossa kun niita vareja yritti ikuistaa. Karmekset jaivat tosin nakematta kun aloin hannaamaan. Saattaa olla etta niita ehtii viela jossain muuallakin ihmettelemaan. Kaloja, ja sotalaivan raatoja, ja kaikenmaailman koralleja joka tapauksessa tallentui filmille.

Muutenhan tamanpaivainen matkustus ei nyt niin paha olisi ollut, mutta kun eilen tuli vahan innostuttua. Tapasimme suomalaisen Simon heti ekana paivana malapascualla ja silloin teimme diilin etta yksi homma on tehtava ennen poislahtoa. Saarella on nimittain biitsiravintola jonka baarissa on koko seinan kokoinen pistetaulu eri kansallisuuksille, ja vaikka suomi jo johtikin niin singapore hengitti siihen maliin niskaan etta kansallistunteen velloessa paatimme nykaista vahan kaulaa. Tehtavanahan oli juoda larvilaudallinen olutta, 1.65 litraa, alle viiteen minuuttiin ja tienata piste omalle maalleen. Mina ja Raatsi selvisimme tehtavasta kunnialla, kummankin ajat jaivat jopa alle kahden minuutin, ja palkinnoksi saimme kaiverretun nimilaatan baarin seinalle, suomelle kaksi pistetta, ja t-paidat. Toinen simo ei ollut aivan yhta onnekas vaan kupliva olut vaahtosi mahassa siihen malliin etta vaahtoa tuli yloskin - parhaansa yritti kuitenkin.

Malapascua oli positiivinen yllatys kylla. Isohko osa hinnoista oli jopa tippunut matkaoppaan painamisen jalkeen ja ihmisten aidot hymyt ja ystavallisyys lammitti mielta kummasti. Ja olihan se (taas) omalla tavallaan hauskaa etta heti tosen paivan jalkeen paikalliset tuntevat nimelta ja moikkailevat aina ohikavellessaan ilman etta yrittavat edes saada myytya mitaan. Oli jo TODELLA lahella etten olisi jaanyt sinne hengailemaan viela muutamaksi lisapaivaksi, mutta sitten kuitenkin arvelin etta jalkikateen olisi harmittanut kun olisi joonyt joku toinen paikka sitten nakematta.
Huomenna siis suunta taas etelaan ja Boholin tai siquijorin saarelle. En oikein osannut paattaa kummalle menisin niin tein paatoksen etta marssin satamaan ja sitten kumpaan ikina lahteekaa laiva ensin niin sinne sitten menen. Huomenna sitten tietaa minne paatyy :-)

Malapascue living

Taahan menee ihan hulvattomaksi. Paratiisisaarelta toiselle ja hiekka muuttuu aina vaan valkoisemmaksi ja ihmiset ystavallisemmiksi. Jotenkin epatodellista.

Snorklailut Bantayanilla olivat pienesti pettymys, korallit oli tapettu dynamiittikalastuksella ja huolimatta suojelualeelle suuntautuneesta matkasta oli pinnan alla kovin harmaata ja hiljaista kun vertaa vaikka vietnamin tai thaikkujen koralleihin. Tamanhetkinen sijainti Malapascuella lupaa kuitenkin parempaa, opaskirjat kehuvat aivan uskomattomiksi mestat joten snorklailua on varattuna taas huomiseksi. Tiedossa on kunnon koralleja, ja ainakin yksi toisen maailmansodan aikoinen japsilaiva joka on uponnut mukavasti kansirakenteet kahden metrin syvyyteen sijoitettuina. Ja jos uskaltaudun niin kalastajaseta kertoi tietavansa mista paasisi luolaan jossa asustaa paljon (tappavan myrkyllisia...) mustavalkoraitaisia merikaarmeita. Niitten pitaisi olla kohtuullisen vaikeasti hermostutettavia kavereita, mutta saattaa silti olla etten lahde kaivamaan verta nenastani. Noh, huomennahan se selviaa.

Alkuperainen suunnitelma Bancan vuokraamisesta Bantayan-Malapascue valille hyllytettiin sitten kuitenkin. Ei tuntunut oikein kivalta menna kolmeksi ja puoleksi tunniksi istumaan pikkupaattiin heiluvalla merella ja hohtavan auringon alla. Olisi tullut pyllyyn mustelmia aaltohyppelysta ja naamasta varmaan tippuisi kaikki lihat kypsyyttaan pois. Hintana 2000 pesoa (30e) ei olisi ollut kolmeen pekkaan mikaan mahdoton, mutta lautta isommalle saarelle, pari bussikyytia ja paatti tanne malapascualle maksoi kuitenkin vain kolmanneksen siita ja valilla paasi varjoonkin.

Tama saari on ollut nain vajaan vuorokauden kokemuksella aika todella leppoisa paikka. Minkaanlaisia teita ei ole, ja taman seurauksena autotkin ovat pysytelleet poissa. Parilla paikallisella taitaa olla mopo, mutta suurin osa kavelee ja paaosa moottoreiden porinasta tuleekin jokapuolilla hyrraavista aggregaateista kun saaren keskusgeneraattori jauhaa sahkoa vain klo 18-08. Laiturin puuttumisenkin ymmarsi oikein hyvin, mutta rantautuminen vaati himpun enemman urheilua sen seurauksena - matalan vuoroveden aikaan kun isolla Bancalla ei paassyt karauttamaan rantaan asti...
Hintataso on aika lahelle mita tallaisesta himpun syrjaisesta saaresta olettaakin. Rantamajoitus on arvossaan, mutta heti 30m biitsilta hinnat tippuvat hyvinkin alas, ruoka+olut hinta vaihtelee 1,2e-5e valilla.

Nyt on alkanut tosin tuntumaan etta eikohan tama biitsielama ole nahty, torstaina pojat suuntaavat Cebu Cityn kautta kohti Hong Kongia ja miullehan jaa sitten about viikko ennenkuin pitaisi nahda Tiina Indonesiassa. Taidan kuluttaa sen ajan Boholin saarella, se sentaan on niin iso etta keskiosissa on ihan kukkuloita ja vuoria eika niinkaan paljon hiekkarantoja. Maisemienkin pitaisi olla komeat ja vaihteluhan virkistaa.

Netti taalla on hidas ja kallis niin varmaankin seuraava paivitys joko torstaina Cebusta tai sitten Boholilta jossain vaiheessa, kunhan ennattaa...