Ubudi bubudi hammalakalakallaa

Tervehdys Ubudista, Balin saaren sisamaasta. Kuta beachin jalkeen tama rauhallinen taiteilijakaupunki tuntui oikein hyvalta ajatukselta, mutta heti ekana iltana alkoi mietityttamaan etta tuliko sittenkin tehtya virhe. Turistit ovat taallakin hatistaneet paikalliset pois keskustasta, ja tama on niin vakisella rauhalliseksi rakennettu paikka etta alle nelikymppiset ihmiset vain kiertelevat paamaaratta kaupungilla etsien jotain paikkaa johon asettua illasta istumaan.

Ubid on kylla oikeasti sieva paikka. Idyllisesti keskella riisipeltoja uinuva maalaus-, ja tanssitaiteen keskus. Kaupungin paanahtavyyksia ovatkin museot ja tanssiesitykset.
Eilen saavuimme paikalle jo selkeasti enne puoltapaivaa, ja pikaisen majoituspaikan etsimisen jalkeen oli vuorossa kaupunkiin tutustumista. Sellainen reilu tunti tuli kierreltya katuja ja toreja ennenkuin huomasin jotain outoa ohittamamme pubin telkarissa. Siella luisteli jaalla keltaisiin ja sinisiin pukeutuneita ukkeleita, ja olihan tama kaytava tarkistamassa. Ensimmaisen eran 9. minuutilla siis istahdin katsomaan suomi-ruotsi latkamatsia kahden australialaisen ja yhden yhdysvaltalaisen kanssa, olut kourassa. Jotenkin tuli epatodellinen fiilis, ja eihan se pelikaan mitenkaan laulun arvoisesti mennyt.
Pelin jalkeen suunnaksi sitten kaupungin isoin (oikeastaan myos ainoa) nahtavyys joka ei jotenkin liity taiteisiin - Apinametsa. Paikka oli oikein miellyttava, viidakkomainen puusto varjosti kivasti porottavalta auringolta, laakson pohjalla virtasi natisti joki, ja muinaiset temppelit olivat ihan siististi rakennettuja. Apinoitakin riitti, jotain marakatteja, niin paljon etta ylimaaraiset yrittivat mm. tunkeutua tiinan kasilaukkuun siina toivossa etta sielta loytyisi jotain syotavaa. Ja edella kulkeneen turistin paan paalta joutuivat paikalliset puistonvartijat hatistelemaan erityisen royhkeaa toveria. Kaikinpuolin vekkuleita otuksia kuitenkin, eivat tuntuneet ihmisista noin keskimaarin valittavan, vaan puuhasivat omiaan; hakkasivat kivilla lehtia pehmeammiksi syoda, pennut peuhasivat ja sinkoiivat, sellasta apinaelamaa mita sen nyt voisi olettaa olevankin.
Iltaohjelmana oli varsin viihdyttava varjonukkeshow, melkein yksityisnaytos kun paikalla oli meidan lisaksemme kaikki yksi muu turisti.

Tanaan oli jo etukateen sovittu etta otetaan mopot alle, lahdetaan kiertelemaan lahialueiden temppeleita ja muutenkin tuijottelemaan maisemia. Ensimmainen kohde oli elefanttiluola, joka oli ainakin tuotteistettu hyvin. Paikkana se ei ollut mitenkaan erityisen vaikuttava, mutta nayttava ja kohtuullisen viihtyisa kuitenkin. Helposti 0,5e sisaanpaasymaksun arvoinen jo hienon jyrkanteita ja viidakkoa sisaltavan maiseman vuoksi.
Sitten piti ajella takaisin kaupungin suuntaan ja menna etsimaan jotain toista paikkaa, mutta onnistuneesti missasimme risteyksen ja ajoimme ainakin 5-6km pitkaksi ennenkuin virheesta tuli niin selva etta vaivauduimme pysahtymaan... No oli jo lounasaika joten eikun ravintolaan miettimaan etta miten nain paasi kaymaan, ja ruuan jalkeen sitten ravintolan omistaja kyseli etta olimmeko menossa Tampaksaringiin. Emme olleet olleet, mutta pikaisen opaskirjatutkimuksen jalkeen olimme, matkaa oli enaa vajaat 10km ja koko laakso oli nimetty unescon maailmanperintokohteeksi. Siella ensin virkistava ja siunaava kasvopesu pyhissa lahteissa (paikalliset hyppasivat kylpemaan kokonaisvaltaisemminkin, itse en viitsinyt), ja muutaman kilometrin siirtyman jalkeen vuorossa oli oikeasti todella hienon nakoinen kallioseinaan hakattu pytinki, Gunung Kawi.

Huomisaamuksi on varattu kuljetus Balin itarannikolle. Josko useammaltakin taholta kehuja saanut Padang Bain rantakohde olisi jotain Kutaa paremmin minulle sopivaa.

Ai niin. Tiinan blogi osoitteessa http://retkiraportti.vuodatus.net kertoilee samasta matkasta luultavasti paremmin kirjoitettuna.