Gili Trawangan 5.2.-

Gili tarkoittaa paikallisella murteella yksinkertaisesti pientä saarta, joten monen monituisia Gilejä löytyy Lombokin pääsaaren ympäriltä. Mutta kun useimmiten puhutaan Gileistä, tarkoituksena on viitata kolmen Gilin – Air, Meno, ja Trawangan – ryhmään Lombokin luoteiskulmassa.
Trawangan on saarista suosituin, ja joissain yhteyksissä käytetäänkin termiä ”party island”. Toki tällä saarella on useita baareja joista kolmessa suurimmassa kiertää ma-ke-pe rotaatiolla isompi biletapahtuma, ja muinakin päivinä tilaisuuksia juhlimiseen riittää, mutta loppujen lopuksi saari on pieni ja hiljainen. Ei ehkä vähiten sen vuoksi että kaikenlaiset motorisoidut kulkuneuvot ovat pannassa ja hevonen hirnahtelee huomattavasti harvemmin ja hiljemmin kuin melkein jatkuva virta mopoja ja autoja pörisee. Myöskään äänenpaineet edes suurimmissa pubeissa eivät nouse lähellekään esim. Kutan korviasärkevää tasoa ja keskusteleminen ilman ylimääräistä äänijänteiden hajottamista on mahdollista. Kaikin puolin aika optimaalinen määrä melua ja ihmisiä, ainakin näin hiljaisen kauden keskellä, voin helposti kuvitella että kesä- syyskuussa kun joka ikinen saaren punkka on täynnä ja ihmisiä nukkuu jopa rannalla saattaa tilanne olla erilainen.

Paikkana tämä on erittäin kaunis. Saaren ympäri kävelee ehkä hieman reilut kaksi tuntia, ja koko matkan ajan toisella puolella vilkkuu meri valkoisen hiekan takana. Ja riippuen sijainnista meren takana näkyy joko Lombokin tai Balin kukkuloiden profiili, tai viereisen Gilin hiekkaranta ja vihreä puusto sen takana.

Itsestäänselvän syyn saapua Gileille tarjoaa siis saarten luonto, lämpimät vedet, valkoiset hiekkarannat, ja miellyttävä iltaelämä. Toinen, ja omassa vaakakupissani selkeästi painavampi, syy on saarten uskomaton sukellustarjonta. Olin jo reilusti ennen reissua päättänyt että suoritan Open Water kurssin matkan aikana, ja mitä useamman ihmisen kanssa reissulla puhuin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin että Gilit ovat oikea paikka. Viidenkymmenen kilometrin säteellä Trawanganista on niin monta riuttaa ja hylkyä että on mahdollista suorittaa jopa Dive Master tasoinen opettajantutkinto ilman että tarvitsee vaadittujen sukelluskertojen puolesta käydä samassa paikassa kahdesti.
Siispä parin hengailupäivän aikana kiinnitin erityishuomiota eri sukelluskouluihin (joita riittää), ja tiistaina marssin Manta Diversiin ja sovin aloittavani keskiviikkoaamuna. Ensimmäinen päivä kurssista oli teoriaa, videoiden katselua, ja erilaisten vastuuvapautuslappujen täyttelyä, toisena päivänä vietin uima-altaassa lähemmäs kolme tuntia, kolmessa erässä toki, harjoitellen kaikkea vedenalaisista volteista ”ilma loppuu, jaetaan tankki”-tilanteisiin. Erityistä painoa asetettiin sille kuinka suusta tipahtanut hengityskapine (regu) löydetään ja hoidetaan takaisin hampaiden väliin, tuntui että seuraavana yönäkin kauhoin unissani oikealta kyljeltä letkua että saisin palikan takaisin suuhun... Kolmantena kurssipäivänä (tänään) päästiinkin itse asiaan, eli sukeltamaan. Tosin aamusta sain kuulla muuttuneesta suunnitelmasta, koska olin omalla kurssillani yksin niin toisesta, päivää myöhemmin aloittaneesta, ryhmästä olisi etua sukellustilanteissa. Siis alkuperäisen suunnitelman mukaisen kahden sukelluksen sijaan sukelsinkin vain kerran aamulla, ja huomenna sitten liityn toiseen ryhmään. Tällä tavalla sain yhden merkittävän edun, nimittäin ilmaisen ylimääräisen sukelluksen - $38 olisi kappalehinta, eli varsin hyödyllistä etten ole kiireinen ja maltan odottaa. Ja kun muut huomenna harjoittelevat niitä samoja asioita joita tänään jo treenasin niin saan hyvin kertausta perusteista, ja luultavasti minulle jää enemmän aikaa katsella ympärilleni ja ihmetellä pinnanalaista elämää. Ja perjantaibileistä mahdollisesti saatu pieni krapulantynkä ei ole aivan yhtä estävä tekijä kuin se olisi jos ekaa kertaa olisin avoimeen veteen hyppäämässä...

Suosituksia tähän mennessä Trawanganilta: Manta Divers on erinomainen ja henkilökunta siellä on huipputasoa, Midnight Star Cottagessa yöpyy näin hiljaisena aikana 80000r/yö ja omistaja Andre on mukava heppu, ja Rudy's Pub on paikka jossa baarimikot ovat mahtavia ja halvin löytämäni GT (11000r) asustaa

Sengigi 3.2.-5.2.

Lento Medanista Lombokiin onnistui pössäyttelevistä tulivuorista huolimatta varsin hyvin. Vain lentoliikenne Balille oli millään tavoin vaikuttunut, ja koska sinne ei ollut matka niin mitään ongelmia ei ollut. Lion Airin halpalentoyhtiö onnistui yllättämään positiivisesti ihka uusilla lentokoneilla, ja edes Jakartan vaihdossa ei tarvinnut itse matkatavaroitaan närkkiä. Hintakin oli varsin maltillisesti melko tasan 100e. Ainoan ongelman muodosti ulkomaalaisia luottokortteja syrjivä varausjärjestelmä joka vaati matkatoimiston käyttämistä.

Torstaina tuli ainakin riittävästi matkustamista, ensin viitisen tuntia bussissa Bukit Lawangista Medaniin, sitten reilut pari tuntia odottelua, reilut pari tuntia jakartaan, pari tuntia odottelua, ja taas reilut pari tuntia Mataramiin. Yhteensä lähes 15h matkustamista ja olinkin aika puhki kun vihdoin, vartin taksimatkan jälkeen, saavutin Senggigin, ja sammuin huoneeni sängylle.
Alunperin olin ajatellut jatkaa suoraan seuraavana päivänä Gileille, mutta pitkäksi venähtäneiden yöunten takia päätin kuitenkin viettää vielä toisen yön senggigissä. Kaiken kaikkiaan hyvin mitäänsanomaton turistirannanpätkä, kaikkine asiaankuuluvine rantabaareineen ja hotelleineen. Lauantaina aamusta hyppäsinkin mielelläni pikkubussiin joka suuntasi kohti Bangsalin satamaa josta matka jatkui perätuuppariveneellä Gili Trawanganiin.

Bukit Lawang 29.1.-

Lake Toballa tuli otettua ehka vahan turhankin rennosti ja jos sinne olisi pitemmaksi aikaa jaanyt niin keskikehon rakentuminen olisi ollut vankkaa. Siispa suunnaksi Bukit Lawang, kyla Gunung Leuserin 950000ha kansallispuiston kupeessa.

Koska paikallisliikenteen kaytto olisi vaatinut aika lailla saatamista, ja olisi tullut kaikki 2e halvemmaksi niin paadyin nappaamaan suoran autokyydin Tobalta Bukit Lawangiin (10e). Lauantaina saavuinkin varsin hyvissa ajoin kylille, loysin huoneen (4e), buukkasin vaelluksen (75e), ja lahdin kavelylle. Hetken aikaa kaveltyani paadyin oluselle viihtyisan oloiseen rainforest raflaan, ja melko heti istahtamisen jalkeen alkoi viereisesta poydasta kuulua tutun oloista molotusta ja paadyinkin hengaamaan lauantai-illaksi Vesan ja Outin kanssa. Sunnuntaiaamuksi varattu trekki kuitenkin rajoitti menohaluja joten yhdeltatoista piti peli viheltaa poikki ja suunnata kohti guesthousea ja sankya.

Sunnuntaina sitten aamupalalla tapasin vaellusseuran joka osoittautui retken aikana todella hyvaksi porukaksi. Saksalaisen Pennyn kanssa sovittiin treffit Gileille viikon paasta, ja ranskalainen Paul lupasi majoittaa minut Hong Kongissa kunhan sinne asti paasen. Aika positiivisia yllatyksia siis.
Ensimmainen vaelluspaiva oli fyysisesti aika leppoisa, näimme yhteensa lahes kaksikymmenta orankia joista villit pysyttelivat kaukana ihmisista, ja semisti villit, rehabilitoidut, eivat niin kauheasti valittaneet karkuun juosta. Positiivista oli etta suurin osa naaraista kuljetti mukanaan jonkin ikaista poikasta, joten vaikuttaa etta suojeluyritykset kantavat ainakin jossain maarin hedelmaa.

Paivan kohokohtia: Silmasta silmaan tuijotus nuorehkon urosorankin kanssa, etaisyytta ehka noin metri. Jackien ja hanen poikasensa tapaaminen kaytannossa kosketusetaisyydelta. Villisti kirkuen aivan VALTAVAA urosta karkuun juokseminen koko ryhman ja oppaiden voimin kun onnistuimme hairitsemaan hanen herkkaa hetkeaan nuorikon kanssa ja kaveri ei tasta oikein valittanyt - Kunnon adrenaliinipiikki, vaikken edes ollut jonon viimeinen.

Yo sademetsassa on jotain aika maagista. Illalla paasi uimaan joessa, seuraamaan apinoiden ja varaanien puuhastelua aivan vieressa, tuijottamaan kirkasta tahtitaivasta ja syomaan avotulella kokattua ruokaa ja sitten nukkumaan bambusta ja irtopressuista tehdyssa katoksessa kuunnellen aivan yhtakkia alkaneen sateen ropinaa. Ihan parhautta.

Toinen vaelluspaiva oli sitten fyysisesti aivan killeri. Mutaisia ja liukkaita, aivan aarimmaisen jyrkkia (siis jyrkkia, neliveto paalla molempiin suuntiin usein kiivettavia) makia ylos ja alas. Onnekseni en ollut ryhmasta huonokuntoisin joten ei tarvinnut taipua ja vinkua taukoja kun joku muu teki sen aina puolestani. Itsetunto ei siis ottanut liikaa kolinaa vaikka kroppa olikin paivan lopuksi niin rikki etta pahimmillaan illalla molemmat jalat kramppasivat yhta aikaa.
Viidakko on kylla paikkana aivan mahtava, laaksoissa virtaa puroja, joka puolelta kuuluu mita erivarisimpien lintujen laulua ja elainten aantelya, ja kasvillisuuden maara on aivan uskomaton. Thaimaan kukkulakavelylla nahty pusikko ei ole todellaakaan mitaan verrattuna oikeaan troopiseen sademetsaan.
Viimeisena paivana ohjelmassa olikin enaa jokea pitkin tapahtuva laskettelu kylaan. Rekan pyorien sisakumit olivat kovalla koetuksella kun sankarillisesti oppaamme _yritti_ vaistaa valkoisena kuohuvasta joesta torrottavia kivia siina vaihtelevalla menestyksella onnistuen. Vauhti vaihteli melkein rauhallisesta aivan hirvittavaan, mutta hauskaa riitti koko rahalla.

Eilen palattuani kylaan kuulin vahan huolestuttavia uutisia purkautuneesta tulivuoresta, mutta ainakaan mataramin lentokentan info ei kerro etta huominen lentoni Lombokiin olisi peruttu. Uskoo kun nakee, mutta toistaiseksi (jo kertaalleen muuttunut) suunnitelma siirtya tasta gileille suorittamaan sukelluskorttia nayttaa pitavan. Jos gileille ei paase niin sitten on keksittava vaihtoehto, paallimmaisena tulee mieleen Pulau Weh pohjoisessa Banda Acehissa. Saas nyt nahda miten tassa kay, paiva kerrallaan eteenpain toistaiseksi.

Suosituksia Bukit Lawangista: Trekki - mieluummin vähintään 3 päivää ja oppaaksi Jungle Eddie (jungle_edie@hotmail.com +6281397125596), Rainforest guesthouse - hyvä paikka törmätä muihin reppureissaajiin, ja Jungle Party joka lauantai @ 53