Friday, February 11, 2011

Gili Trawangan 5.2.-

Gili tarkoittaa paikallisella murteella yksinkertaisesti pientä saarta, joten monen monituisia Gilejä löytyy Lombokin pääsaaren ympäriltä. Mutta kun useimmiten puhutaan Gileistä, tarkoituksena on viitata kolmen Gilin – Air, Meno, ja Trawangan – ryhmään Lombokin luoteiskulmassa.
Trawangan on saarista suosituin, ja joissain yhteyksissä käytetäänkin termiä ”party island”. Toki tällä saarella on useita baareja joista kolmessa suurimmassa kiertää ma-ke-pe rotaatiolla isompi biletapahtuma, ja muinakin päivinä tilaisuuksia juhlimiseen riittää, mutta loppujen lopuksi saari on pieni ja hiljainen. Ei ehkä vähiten sen vuoksi että kaikenlaiset motorisoidut kulkuneuvot ovat pannassa ja hevonen hirnahtelee huomattavasti harvemmin ja hiljemmin kuin melkein jatkuva virta mopoja ja autoja pörisee. Myöskään äänenpaineet edes suurimmissa pubeissa eivät nouse lähellekään esim. Kutan korviasärkevää tasoa ja keskusteleminen ilman ylimääräistä äänijänteiden hajottamista on mahdollista. Kaikin puolin aika optimaalinen määrä melua ja ihmisiä, ainakin näin hiljaisen kauden keskellä, voin helposti kuvitella että kesä- syyskuussa kun joka ikinen saaren punkka on täynnä ja ihmisiä nukkuu jopa rannalla saattaa tilanne olla erilainen.

Paikkana tämä on erittäin kaunis. Saaren ympäri kävelee ehkä hieman reilut kaksi tuntia, ja koko matkan ajan toisella puolella vilkkuu meri valkoisen hiekan takana. Ja riippuen sijainnista meren takana näkyy joko Lombokin tai Balin kukkuloiden profiili, tai viereisen Gilin hiekkaranta ja vihreä puusto sen takana.

Itsestäänselvän syyn saapua Gileille tarjoaa siis saarten luonto, lämpimät vedet, valkoiset hiekkarannat, ja miellyttävä iltaelämä. Toinen, ja omassa vaakakupissani selkeästi painavampi, syy on saarten uskomaton sukellustarjonta. Olin jo reilusti ennen reissua päättänyt että suoritan Open Water kurssin matkan aikana, ja mitä useamman ihmisen kanssa reissulla puhuin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin että Gilit ovat oikea paikka. Viidenkymmenen kilometrin säteellä Trawanganista on niin monta riuttaa ja hylkyä että on mahdollista suorittaa jopa Dive Master tasoinen opettajantutkinto ilman että tarvitsee vaadittujen sukelluskertojen puolesta käydä samassa paikassa kahdesti.
Siispä parin hengailupäivän aikana kiinnitin erityishuomiota eri sukelluskouluihin (joita riittää), ja tiistaina marssin Manta Diversiin ja sovin aloittavani keskiviikkoaamuna. Ensimmäinen päivä kurssista oli teoriaa, videoiden katselua, ja erilaisten vastuuvapautuslappujen täyttelyä, toisena päivänä vietin uima-altaassa lähemmäs kolme tuntia, kolmessa erässä toki, harjoitellen kaikkea vedenalaisista volteista ”ilma loppuu, jaetaan tankki”-tilanteisiin. Erityistä painoa asetettiin sille kuinka suusta tipahtanut hengityskapine (regu) löydetään ja hoidetaan takaisin hampaiden väliin, tuntui että seuraavana yönäkin kauhoin unissani oikealta kyljeltä letkua että saisin palikan takaisin suuhun... Kolmantena kurssipäivänä (tänään) päästiinkin itse asiaan, eli sukeltamaan. Tosin aamusta sain kuulla muuttuneesta suunnitelmasta, koska olin omalla kurssillani yksin niin toisesta, päivää myöhemmin aloittaneesta, ryhmästä olisi etua sukellustilanteissa. Siis alkuperäisen suunnitelman mukaisen kahden sukelluksen sijaan sukelsinkin vain kerran aamulla, ja huomenna sitten liityn toiseen ryhmään. Tällä tavalla sain yhden merkittävän edun, nimittäin ilmaisen ylimääräisen sukelluksen - $38 olisi kappalehinta, eli varsin hyödyllistä etten ole kiireinen ja maltan odottaa. Ja kun muut huomenna harjoittelevat niitä samoja asioita joita tänään jo treenasin niin saan hyvin kertausta perusteista, ja luultavasti minulle jää enemmän aikaa katsella ympärilleni ja ihmetellä pinnanalaista elämää. Ja perjantaibileistä mahdollisesti saatu pieni krapulantynkä ei ole aivan yhtä estävä tekijä kuin se olisi jos ekaa kertaa olisin avoimeen veteen hyppäämässä...

Suosituksia tähän mennessä Trawanganilta: Manta Divers on erinomainen ja henkilökunta siellä on huipputasoa, Midnight Star Cottagessa yöpyy näin hiljaisena aikana 80000r/yö ja omistaja Andre on mukava heppu, ja Rudy's Pub on paikka jossa baarimikot ovat mahtavia ja halvin löytämäni GT (11000r) asustaa

2 comments:

Tinu said...

Ruokaraportointi on jäänyt vähän vähille. Onko Gilillä snappereita ja barracudoja? Vai vaan nasia?

Shimo said...

Tääl on lähinnä mietä ja Nasia, kalagrillaukset on ollu niin kalliita että oon jättäny väliin. Onneks naapurit tekee illalla squidia ja siihen ohjelmaan saa osallistua