Talla kertaa tata matkablogia tarinoidaan Kratien kaupungista Kamputsean keskivaiheilta. Vielapa varsin ulkoilmamaisesta nettikahvilasta kun vieresta paristaa jatkuvalla syotolla jos minkalaista porinaa pitavaa mopoa ja skootteria.
Eilen siis lievan haikeuden saattelemana Laos jai taakse ja siirtyma Kamputseaan suoritettiin niin etta vain kolmelle rajavirkailijalle tarvitsi antaa pienta ekstraa jotta kaikki tarvittavat leimat sai passiin ja viisumiin. Viisumikin tuntuu kiusallisen paljon turistin rahastamiselta kun kuitenkin sen saa samasta paikasta kuin missa rajatarkistus suoritetaan ja "kasittelyssa" kestaa ehka kaikki viisi minuuttia.
Rajamuodollisuudet noin muuten olivat kohtuullisen kevyet. Bussi toi laosin puolelle rajalle, ulos, poistumisleimat laosin viisumiin, 100m kavely kamputsean raja-asemalle, visa on arrival hakemus ja maahansaapumiskortti tayttoon, maksu, leimoja, ja eikun puomin ali kamputseaan. Kuulemani kauhutarinat taman rajan haastavuudesta ainakin talla kertaa siis osoittautuivat vain huhupuheiksi.
Kamputsean puolella sitten alkoi taas saataminen. Meilla oli lippu kratieen, joten hyppasimme bussiin joka kuskin mukaan oli menossa kratieen. Siina vaiheessa sitten kun lippuja alettiin tarkistamaan niin sanottiin ettei se bussi sinne mene -> ulos ja vieressa nokottavaan pikkubussiin. Tahan valiin lienee hyva kertoa etta pikkubussi siis tarkoittaa toyota hiacea johon laitetaan 12 ihmista. Pikkubussilla Stung Trangiin jossa vaihto toiseen pikkubussiin, siellakin "lievaa"saatoa, matkasta jai mm. kaksi tyyppia jostain kumman syysta - totuus ei koskaan selvinnyt etta miksi, mutta kovasti he olisivat mukaan halunneet. Muutama tunti lisaa korottelya ja olimme kratiessa. Johon sitten pari tuntia myohemmin saapui se isokin bussi josta meidat oli heitetty ulos kun se ei kuulemma tule sinne... :-)
Matkustusmukavuutta lisasi viela turistiin tarttunut vatsatauti joka aiheutti aikamoista nieleskelyn tarvetta hoyotan hyppiessa ja pomppiessa paikallisilla teilla.
Tanaan vatsan myllerrys ja kuumeilu oli kuitenkin tyylikkaasti selatetty joten moto alle (moto=mopo ja kuski, kyyditettava istuu takana) ja suunnaksi kratien ainoat nahtavyydet.
Mekongissa elaa erittain harvinainen delfiinilaji jota arvellaan olevan jaljella enaa alle sata kappaletta, ja kuulemma kaikkein paras mahdollisuus bongata otuksia on kuivan kauden loppupuolella (check) parikymmenta kilometria Kratien pohjoispuolella olevan kosken alajuoksulla (motokuski ymmarsi sanan delfiini ->check). Ja ollakseen niinkin harvinainen laji niin oli sitten loppujen lopuksi yllattavan helposti loydettavissa. Kun paasimme veneella mekongille niin sielta taalta alkoi kuulua parskahdyksia kun delfiinit kavaisivat pinnalla hengittamassa, kunnon valokuvaa en saanut, mutta varmaan viisi yksiloa onnistuimme nakemaan.
Kratie itsessaan on aika pieni ja kohtuullisen tavanomainen alueen kaupunki, taalla visiitista ei jaa mitaan yksiloimisen arvoista, vaikka tunnelma onkin oikeastaan alyttoman mukava ja aidon tuntuinen. Majapaikkamme on aivan keskustorin vieressa ja aamulla siina alkavat tatit myyda kaikkea hedelmista vaatteiden kautta rautalankakieppeihin, auringin laskiessa tori hiljenee ja vaki siirtyy mekongin rantaan syomaan paivallista siella sijaitsevista kojutyyppisista ravintoloista ja juomaan angkor beeria (kamputsean vastine beer laolle, eilisen vatsataudin takia viela testaamatta mutta jos maku on lainkaan yhta hyva kuin laolla niin tullee tutuksi...). Parin tunnin paasta aurinko alkaa olla maillaan joten emmekohan mekin suuntaa yllamainittua yhdistelmaa kokeilemaan.
Ja viela muistutus tiinan matkablogista osoitteessa retkiraportti.vuodatus.net
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment